Fiatin keräilyarvoa ei voi rahassa mitata – ”Sillä sai kyytiinsä kylän kauneimmat naiset”

Toiset keräävät postimerkkejä, mutta automyyjän poikana varttunut Kaj kerää Fiat-merkkisiä autoja. (Kuva Anne Anttila)

Kaj Ahlstrandilla on tallissaan muun muassa seitsemän erilaista Fiatia.

AUTOT Toiset keräävät postimerkkejä, mutta kokkolalaisen Kaj Ahlstrandin keräilyhimo kohdistuu autoihin ja erityisesti Fiat-merkkisiin sellaisiin. Miehellä on tälläkin hetkellä tallissaan seitsemän erilaista Fiatia ja jokaisella Fiatilla on myös omanlaisensa tarina.

Kaj kertoo kiinnostuksen peltikuorisiin italialaiskaunottariin olevan verenperintöä.

– Isäni oli aikoinaan automyyjä ja myi päätyökseen Fiateja. Kasvoin autohallissa, joten voin vieläkin haistaa öljyn ja bensiinin katkun ja myös sen ihanan uuden auton tuoksun.

Täytettyään kahdeksantoista Kaj kertoo hankkineensa ensiautokseen Fiat Ritmon.

– Ja siitä se keräilyinto sitten lähtikin. Huomasin, että Fiatissa on luonnetta ja sillä sai kyytiinsä myös kylän kauneimmat naiset, Kaj paljastaa humoristiseen tyyliinsä.

Ajan myötä mieluisilla asioilla on tapana jalostua ja näin kävi myös Kajlle.

– Innostuin ulkomuodon lisäksi myös Fiatin sielunelämästä, joten lähdin keräämään itselleni niin sanottua mallisuoraa. Suoran ensimmäinen kortti oli vuosimallia 1974 oleva Fiat 126. Ostin sen pikkurahalla eräältä leskirouvalta ja maalautin mintunvihreäksi.

– Tällä nappulalla on karautettu monet kerrat Kuusamoon kalareissulle, Kaj muistelee. (Kuva Anne Anttila)

Alpeille ja kalareissuun

Mehupillin värisestä autosta ei tullut kuitenkaan mukava yhden kesän hauskuuttaja, vaan varsinainen legenda. Koppakuoriainen on saanut toimia monenlaisten tapahtumien näyttämönä.

– Fiiussa on kosittu ja sillä on matkattu jopa Alppien yli. Reissuista hauskin oli ehdottomasti kolmen viikon ja 8 500 kilometrin älynväläysreissu Eurooppaan. Päätimme nimittäin yhden kaverin kanssa, että lähdetään Välimerelle uimaan. Hyppäsimme autoon ja karautimme Tukholman kautta Monacon Monte Carloon ja sieltä pitkin poikin Eurooppaa. Toki alkuperäinenkin suunnitelma toteutettiin, mutta vain osittain, sillä uintireissu Välimeressä typistyi polvien kasteluun, Kaj kertaa naureskellen.

Kajn kokoelmasta löytyy myös myrkynvihreä Fiat 600, vuosimallia 1973.

– Tällä nappulalla on karautettu monet kerrat Kuusamoon kalareissulle. Kolme mahtuu mukavasti koppaan, kun matkalaukku ja virvelit on nostettu katolle.

Keräilijänä Kaj sanoo olevansa siinä mielessä alansa harvinaisuus, että hän pyrkii saamaan kokoelmiinsa jo valmiiksi ajokuntoisia yksilöitä.

– Entisöintitaitoni ovat hieman rajalliset, joten raatojen kunnostuttaminen vieraalla ei ole oikein lompakkoystävällistä.

Kaj Ahlstrandin tallista löytyy komea rivistö Fiateja. – Mallisuorasta löytyy niin nopeinta, kauneinta, pienintä kuin perinteisintäkin. (Kuva Anne Anttila)

Auto aikaansa edellä

Kajn kokoelmissa on hieno kattaus Fiatin eri malleja.

– Tallista löytyy niin kaunein, perinteisin, pienin, erikoisin kuin nopeinkin malli. Omaa luokkaansa edustaa esimerkiksi avomallin Fiat 124 Sport Spider, vuosimallia 1972. Auto on kulkeutunut Suomeen Kaliforniasta, sillä mallia ei ole koskaan tuotu uutena Suomeen. Avomallia tehtiin vain vajaat 200 000 kappaletta ja noin 150 000 vietiin jenkkeihin.

Kaj on hankkinut kokoelmiinsa myös vuoden 1976 mallia olevan Fiat X1/9 Targan.

– Murtoluku-Fiatin erikoisuus on keskimoottori. Auto on erittäin hyvä ajaa ja potkuakin riittää, sillä penkin takana jyllää 150 heppainen turbo.

Kokoelman nopeinta Fiatia edustaa Saksasta tuotu 2-ovinen Coupe-malli. Vuosimalliksi on merkitty 1997. Mallisuorasta löytyy myös vuoden 1982 kuumimpia menopelejä edustava Fiat Ritmo.

– Tämä kaunotar on vahvasti ajan patinoima, mutta täytyyhän joutsenten joukosta löytyä aina myös yksi varis. Fiat on kuitenkin mallista riippumatta auto, joka on aina ollut tavalla tai toisella aikaansa edellä. Myös suosio puhuu omaa kieltää, sillä esimerkiksi vuosina 1972–1974 Fiat oli Suomen eniten myydyin auto. Lisäksi 1970–1980 -luvulla Fiat valittiin useaan otteeseen vuoden autoksi.

Kajn mukaan myös harrasteautona Fiat on säilyttänyt asemansa.

– Tähän saa hyvin varaosia ja mikä parasta, tämä auto ei herätä naapurissa minkäänlaista kateutta, Kaj kiteyttää naureskellen.

  • Haastattelu on aikaisemmin julkaistu Meidän Suomi -lehdessä

Lue myös: Pihapeleillä yllättävä hintalappu – joka viides on saanut autoonsa urheiluun liittyvän vaurion

Kommentoi Facebookissa