AUTOT Amerikkalaisjätti Ford kuuluu maailman perinteisimpien autonvalmistajien joukkoon reilusti yli 100 vuoden historiansa myötä. Ovaalimerkin kokemuksesta on ollut hyötyä automaailman melskeissä, koska esimerkiksi vuoden 2008 talouskriisin jälkimainingeissa Ford pysyi ainoana jenkkikonsernina omin jaloin pystyssä.
Viime aikoina perinteisten henkilöautojen valmistaminen on kuitenkin muuttunut yhä vähemmän houkuttelevaksi, kun katumaasturit, crossoverit, hybridit ja sähköautot valtaavat alaa. Teslan kaltaiset tulokkaat ovat laittaneet perinnevalmistajat ahtaalle, ja moni merkki on joutunut laittamaan strategiansa uusiksi viimeistään koko autoalaa ravistelleen päästöskandaalin jälkeen.

Nyt koitti Fordin vuoro ilmoittaa uudesta suunnastaan. Ovaalimerkki aikoo siirtää peräti seitsemän miljardia dollaria budjetistaan katumaastureiden ja pick-upien kehittämiseen, mikä vähentää luonnollisesti panoksia perinteisen kaavan mukaan tehtyihin henkilöautoihin. Lisäksi investointeja ollaan suuntaamassa aiempaa enemmän autonomisiin autoihin ja sähköautoihin.
Jenkkijätin uusi toimitusjohtaja Jim Hackett totesi, että Fordin täytyy olla entistä kovemmassa kunnossa, jotta se pystyy vastaamaan autoteollisuutta koettelevaan suureen murrokseen. Alan sähköistyminen otetaan tosissaan, ja niinpä hybridi- sekä sähköautoja varten on luotu oma osastonsa. Juuri perustettu divisioona on nimetty Team Edisoniksi hehkulampun kuuluisan keksijän mukaan.
Fordin tavoitteena on tuoda markkinoille 13 uutta sähköautoa seuraavien viiden vuoden aikana. Tulossa on muun muassa täyssähköinen pieni SUV, ja lisäksi F-150-pick-upin sekä Mustangin kaltaisista ikoneista lanseerataan hybridiversiot vuoteen 2022 mennessä. Tuotekehitysbudjettia siirretään erityisesti F-150:tä pienempään uuteen Rangeriin, joka lanseerataan Pohjois-Amerikan markkinoille vuonna 2018.

Lisäksi Ford herättää henkiin jo 1960- ja 1970-luvuilla myydyn Bronco-maasturin. Vuodelle 2020 kaavailtua uutta painosta aiotaan myydä ympäri maailman nykyisen Mustangin tavoin. Jenkkimarkkinoille tarkoitettu seuraavan sukupolven Focus kootaan puolestaan Kiinassa, jotta Fordin kotikonnuilla päästään keskittymään entistä enemmän katumaastureihin.
Myös itsenäinen ajaminen on korkealla Jim Hackettin prioriteettilistalla. Ford on jo kertonut ryhtyvänsä yhteistyöhön kyytisovellusfirma Lyftin ja pizzojen kotiinkuljetukseen erikoistuneen Domino’sin kanssa. Lyftin asiakkaille tarkoituksena on kehittää autonomisia kulkupelejä paikasta A paikkaan B, kun taas pizzafirman kanssa pohditaan autonomisia tapoja ruoan kotiinkuljetukseen.
Ford aloittaa myös melkoisen kulukuurin, koska autotuotannon kustannuksia aiotaan pienentää jopa 50 prosentilla vuoteen 2022 mennessä. Dollaritasolla tämä tarkoittaa peräti 14 miljardin taalan säästöjä. Lisäksi verkottuneet älyautot kuuluvat ovaalimerkin tulevaisuudensuunnitelmiin. Jopa 90 prosenttia Fordin myymistä autoista pitäisi olla tällaisia jo vuonna 2020, joten merkin insinööreillä riittää haasteita lähivuosina.
- Lähde Autoexpress
Kommentoi Facebookissa