FORMULA 1 Silverstonen F1-kisaviikonloppuna ei ole kuultu uutta tietoa ensi kauden F1-tallipaikoista. Mercedes ilmoitti, ettei Valtteri Bottaksen tilanteesta ole uutta kerrottavaa.
Silverstonen perjantain harjoituksissa Bottas kellotti pohja-ajan. Vauhti oli lupaavaa, mutta menestystä tarvitaan myös lauantaina ja sunnuntaina, jotta Bottas voisi sinetöidä sopimuksensa Formula ykkösiin myös kaudelle 2020.
Mercedes ei ole käyttänyt optiotaan Bottaksen palveluksiin. Huhuissa hänen tilalleen on viety Esteban Oconia, Fernando Alonsoa ja Max Verstappenia.
Kymmenen tallipaikkaa on kaudelle 2020 vasta varmistunut. Kymmenen paikkaa on vielä täyttämättä.
McLaren vahvisti Silverstonen kisaviikonlopun alla Lando Norrisin ja Carlos Sainzin jatkavan tallissa ensi vuonnakin. Talli ilmoitti haluavansa ilmoituksellaan lopettaa huhuilun mahdollisista kuljettajavaihdoksista.
Norris ja Sainz ovat molemmat lupaavia ajajia. Sääntöjen muuttuessa 2021 McLaren pyrkii tekemään paluun kärkitalliksi tallien voimasuhteiden muuttuessa. Norris ja Sainz saattavat silloin taistella mestaruudesta.
McLarenin ohella molemmat kuljettajat 2020 ovat varmoja vain Ferrarilla. Sebastian Vettel on antanut ymmärtää, ettei huhuissa hänen vetäytymisestään tämän kauden jälkeen ole perää.
Vettelin ei taloudellisesti ole järkevää vetäytyäkään, koska kymmenien miljoonien vuosipalkka jäisi tienaamatta.
Suomalaisista jatkonsa on varmistanut vain Kimi Räikkönen. Hän ajaa Alfa Romeolla vielä 2020 ja lopettanee sen jälkeen uransa.
Kaikki nykyiset F1-kuljettajasopimukset umpeutuvat vuoden 2020 jälkeen. Tämä johtuu siitä, että F1-tallien osanottajasopimus umpeutuu 2020 jälkeen. Uutta sopimusta ei vielä ole tehty, joten tietoa ei ole siitä, mitkä tallit vuonna 2021 ovat F1:ssä mukana.
Formula ykkösten kuljettajasopimukset 2020:
Mercedes:
Lewis Hamilton (2020)
Ferrari:
Sebastian Vettel (2020)
Charles Leclerc (2020)
Red Bull:
Max Verstappen (2020)
Renault:
Daniel Ricciardo (2020)
McLaren:
Carlos Sainz (2020)
Lando Norris (2020)
Alfa Romeo:
Kimi Räikkönen (2020)
Haas:
Kevin Magnussen
Racing Point:
Ei sopimuskuljettajia
Toro Rosso:
Ei sopimuskuljettajia
Williams:
George Russell (optio kaudesta 2020)
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Ex-tallipomolta kova väite – Valtteri Bottas vaihdettaisiin toiseen kuljettajaan
Kommentoi Facebookissa