Hallintarekisterilain käsittely peruttiin toistaiseksi – poliisikapina perussuomalaisissa?

Hallintarekisterilaki on kohdannut yllättäviä ongelmia hallituksen sisällä, perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi ilmoitti, että asia otetaan toistaiseksi pois listalta.

Hallintarekisterilaki on kohdannut yllättäviä ongelmia hallituksen sisällä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi ilmoitti, että asia otetaan toistaiseksi pois listalta. (Kuva AOP)

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi ilmoitti yllättäen asiasta.

HALLINTAREKISTERI Kiihkeätä keskustelua aiheuttanutta hallintarekisterilakia eli Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi oli tarkoitus käsitellään tänään eduskunnassa.

Laki mahdollistaisi sen, että osakkeiden omistajaksi merkitään hallintarekisterin ylläpitäjä, esimerkiksi pankki, todellisen omistajan asemasta. Jos suomalainen yhtiö – pörssiyhtiö tai listaamaton – tulevaisuudessa laskee osakkeita liikkeeseen toisessa EU-maassa, myös suomalainen sijoittaja voisi piilottaa omistuksensa hallintarekisteriin. Päivän Lehden artikkelin voit lukea tästä.

Hallintarekisteriasian käsittely eduskunnassa peruttiin kuitenkin yllättäen tältä päivältä, kertoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän uusi puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi. Asiasta ei hänen mukaansa myöskään äänestetä huomenna.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli keskustellut hallintarekisteristä ylimääräisessä kokouksessaan ennen täysistunnon alkamista, mutta ei päässyt asiassa ratkaisuun. Ryhmän ylimääräinen kokous jatkuu myöhemmin iltapäivällä.

MTV:n politiikan toimituksen päällikkö Jussi Kärjen mukaan rekisteriä eivät sulata perussuomalaisten poliisikansanedustajat. Heitä ovat Veera Ruoho, Tom Packalen, Kari Kulmala, Mika Raatikainen ja Reijo Hongisto. Lakia alun perin olivat arvostelleet muun muassa harmaan talouden asiantuntijoiden ja verohallituksen lisäksi erityisesti poliisit.

Kommentoi Facebookissa