SEKSUAALIRIKOKSET Poliisi sai lauantai-iltana hätäkeskuksen kautta tiedon epäillyistä lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista Helsingissä. Rikoksista epäilty otettiin kiinni samana iltana yksityisasunnosta Itä-Helsingistä.
– Asunnossa oli kiinniottohetkellä kolme henkilöä. Heidät kaikki otettiin kiinni, jotta voitiin varmistua siitä, mikä heidän osuutensa on epäiltyihin rikoksiin. Mitä vakavammasta rikosepäilystä on kysymys, sitä matalampi kynnys poliisilla on ottaa henkilöitä kiinni kuulustelujen ajaksi, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saara Asmundela Helsingin poliisilaitokselta.
Kaksi kiinniotetuista on nyt vapautettu, koska poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan heitä ei ole syytä epäillä rikoksista.
– Kolmatta kiinniotettua, 1990-luvulla syntynyttä miestä, epäillään muun muassa törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänet on pidätetty, ja poliisi tulee esittämään miestä vangittavaksi tämän viikon aikana. Mies on Suomessa asuva ulkomaan kansalainen, rikoskomisario Saara Asmundela jatkaa.
Poliisi on kuulustellut sekä rikoksesta epäiltyä että uhria. Epäillyillä rikoksilla on siis yksi asianomistaja.
– Poliisi ei kommentoi asianomistajan ikää tai sukupuolta, koska haluamme varmistaa, että asianomistajan henkilöllisyys pysyy salassa. Kyseessä on alaikäinen lapsi.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että epäiltyjä tekoja on tapahtunut useita lokakuun alun ja tammikuun 9. päivän välillä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet yksityisasunnossa.
– Asunnossa ei tämänhetkisten tietojen mukaan ole ollut läsnä muita henkilöitä. Tarkempia yksityiskohtia teosta ei kommentoida julkisuuteen asianomistajan suojelemiseksi.
Poliisi ei tiedota tapauksesta tässä vaiheessa enempää. Poliisi rohkaisee seksuaalirikoksen uhriksi joutuneita kertomaan asiasta luotettavalle aikuiselle ja ilmoittamaan asiasta välittömästi poliisille.
Oulun poliisilaitos tiedotti perjantaina käynnistäneensä esitutkinnan neljästä uudesta seksuaalirikosepäilystä, jotka ovat kohdistuneet alle 15-vuotiaisiin tyttöihin. Epäiltyjen rikosten nimikkeet ovat raiskaus, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö.
Teot olivat tapahtuneet kesän 2018 aikana. Kahta epäiltyä vaaditaan vangittavaksi tiistaina Oulun käräjäoikeudessa, kiinniotetuista yksi alle 18-vuotias henkilö on nyt vapautettu.
– Esitutkinta ja kuulustelut saatiin eilen sille mallille tämän henkilön kanssa, ettei ole tarpeita hänen vangitsemiseensa. Nimike kuitenkin pysyy ennallaan ja tutkinta menee eteenpäin hänen osaltaan, tutkinnanjohtaja Markus Kiiskinen kertoo Ylelle.
Kommentoi Facebookissa