Poliisi otti kiinni kolme ulkomaalaistaustaista miestä nyt Helsingissä – syy lapsiin kohdistuneet törkeät seksuaalirikokset

Poliisi otti miehet kiinni epäiltyinä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

Poliisi otti miehet kiinni epäiltyinä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. (Kuva AOP)

STT:n mukaan tutkinnassa olevan tapahtumasarjan epäillään tapahtuneen noin kahden kuukauden sisällä.

SEKSUAALIRIKOKSET STT kertoo, että poliisi on ottanut lauantai-iltana Helsingissä kiinni kolme miestä epäiltyinä lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

Helsingin poliisin rikoskomisario Pekka Korhonen vahvisti STT:lle, että Roihuvuoressa kiinniotetut ovat ulkomaalaistaustaisia. Rikokset eivät ole tapahtuneet eilisiltana, vaan tutkinnassa olevan tapahtumasarjan epäillään tapahtuneen noin kahden kuukauden sisällä. Poliisi ei ota kantaa epäiltyjen uhrien määrään.

Yöllisestä kiinniotto-operaatiosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Poliisi ei ole tässä vaiheessa tiedottanut itse virallisesti tapauksesta.

Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemiksi epäillyt alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset Oulussa ovat olleet jo viikkoja kansalaisten huolenaiheena ja myös valtionjohto on viime päivinä kommentoinut tapahtunutta.

Lue myös: Presidentti Niinistö kommentoi Oulun seksuaalirikoksia – ”Järkytystä lisää se, että teot ovat kohdistuneet lapsiin”

Kommentoi Facebookissa