SEKSUAALIRIKOKSET Oulussa paljastuneet ja yhä laajentuneet epäilyt ulkomaalaistaustaisten miesten alaikäisiin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista ovat saaneet maamme johdon kommentoimaan tapahtunutta.
Eilen pääministeri Juha Sipilän kommentit välitti valtioneuvoston viestintäosasto, tänään tasavallan presidentti Sauli Niinistö antoi lausunnon Oulun rikosepäilyjen johdosta.
– Oikeus koskemattomuuteen kuuluu niihin arvoihin, joihin yhteiskuntamme perustuu ja joita jokaisen täällä on noudatettava. Kuten jo aiemmin julkitulleiden epäilyiden kohdalla sanoin, Oulun teot järkyttävät meitä epäinhimillisyydellään. Järkytystä lisää se, että teot ovat kohdistuneet lapsiin, Niinistö sanoo.
Presidentin mukaan on kestämätöntä, että rikosepäilyitä on tullut lisää.
– On kestämätöntä, että jotkut meiltä turvapaikkaa hakeneet ja jopa turvapaikan saaneet ovat tuoneet tänne pahaa ja luoneet tänne turvattomuutta.
Niinistö toteaa, että hyvän on kyettävä myös lujuuteen ja meidän on entistä päättäväisemmin toimittava sen varmistamiseksi, että Suomi on jatkossakin oikeudenmukainen ja turvallinen maa.
– Tarvitsemme aroistakin asioista avointa ja asiallista keskustelua ja tarkkaan punnittuja päätöksiä. Ongelmiin on tartuttava ja ne on ratkaistava. Sen ansaitsevat kaikki ne ihmiset, joilla on tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme, taustastaan riippumatta.
Sisäministeri Kai Mykkänen kommentoi Ylen Ykkösaamussa Oulun epäiltyjä seksuaalirikoksia. Mykkäsen mukaan kaksoiskansalaisilta pitäisi voida törkeissä seksuaalirikoksissa poistaa kansalaisuus. Sisäministeriössä on käynnistetty joulukuun puolivälissä lisätoimien selvitys.
– Ei voi olla niin, että jos Suomesta hakee turvaa, aiheuttaa sen jälkeen itse turvattomuutta. Tällainen ei missään nimessä mahdu Suomeen, eikä asiaa voi jättää sikseen.
Mykkäsen mukaan rikoksista epäillyt ovat kotoisin tyypillisistä turvapaikanhakijoiden lähtömaista, Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä. Maista ministeri mainitsi Afganistanin, Irakin ja Somalian. Mykkänen on tänään matkustamassa Ouluun keskustelemaan paikallisviranomaisten kanssa.
Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho on vaatinut, että hallitus kokoontuu saamaan sisäministeriltä ja turvallisuusviranomaisilta tiedonannon Oulun seksuaalirikosepäilyjen takia. Oppositiopuolueista SDP:n Sanna Marinin mukaan nyt paljastuneet alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset osoittavat selvän tarpeen poliisien määrän ja resurssien lisäämiseen.
Kommentoi Facebookissa