JALKAPALLO Suomen naisten jalkapallomaajoukkue Helmarit kohtaa EM-kisojen toisessa ottelussaan Milton Keynesissä tiistaina Tanskan. Lähtökohdat otteluun eivät ole häävit päävalmentajaan kohdistuneen mediakohun, avausottelun murskatappion sekä maanantaina vahvistetun positiivisen koronatestin jälkeen.
Viime perjantaina Suomi hävisi avausottelussaan Espanjalle maalein 1-4. Ottelu osoitti karulla tavalla Suomen tasoeron huippujoukkueeseen.
Yllättävää ei ollut, että Suomi Espanjalle hävisi. Hienoinen yllätys kuitenkin oli, miten nopeasti Suomi ottelussa suli aikaisen johtomaalinsa jälkeen. Pelirohkeus horjui pahasti.
Tanska-ottelusta Suomen olisi otettava voitto, jos jatkopaikasta halutaan edes haaveilla. Viimeisessä alkusarjaottelussa Helmareille tulee vastaan Saksa, jonka tasosta kertoo osaltaan sen voitto avausottelussaan Tanskasta maalein 4-0.
Maanantaina Suomen joukkue tiedotti synkkiä uutisia. Puolustaja Tuija Hyyrynen sekä yksi joukkueen taustan jäsen ovat antaneet maanantaina positiiviset koronavirusnäytteet.
Hyyrysen positiivinen koronatesti on Suomelle raskas takaisku. Seuratasolla Juventuksessa pelaava Hyyrynen on Suomen puolustuksen huipputärkeä lenkki, jonka kokemusta ei voi korvata.
Eikä tässä vielä kaikki. Hyökkääjä Adelina Engman kärsii takareiden kireydestä.
Palloliiton mukaan Engmanille on tehty magneettikuvaus, josta ei ilmennyt repeämää. Kireää takareittä hoidetaan ja tilanteessa edetään pelaajan tuntemusten mukaan.
Tärkeiden pelaajien puuttuessa Suomen mahdollisuudet Tanskaa vastaan heikkenevät entisestään. Tiistaina teemana onkin Helmareiden kyky venyä suoritustasonsa äärirajoille, missä Espanja-ottelussa ei todellakaan onnistuttu.
Helmareiden tilannetta synkistää myös päävalmentaja Anna Signeulin toimintaa koskeva mediakohu. Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina Signeulin kyseenalaisista johtamistavoista. HS siteerasi sisäpiirilähteitään.
Yleisradion asiantuntijana toimiva Helmareiden entinen apuvalmentaja Maiju Ruotsalainen paljasti ennakkolähetyksessä viime viikolla, että Signeul olisi suhtautunut hänen äitiyteensä kielteisesti. Tästä syystä Ruotsalainen jätti tehtävänsä apuvalmentajana.
Miksi kohut tuodaan julki juuri nyt? Syynä lienee tietysti julkisuuden maksimoiminen. EM-kisojen aikaanhan naisten jalkapallo saa Suomessa paljon mediatilaa.
Kohujen julkistaminen EM-kisojen aikaan lienee tietoisesti suunniteltu juttu, jolla halutaan näpäyttää Signeulia. Suomen naisten jalkapallon positiivinen maine tai suosion kasvattaminen ei näytä olevan Ruotsalaiselle ja HS:n sisäpiirilähteille yhtä tärkeää.
Ruotsalaisen ja HS:n sisäpiirilähteiden avautuminen Signeulin toimista eivät todellakaan palvele joukkueen etua. Kohut varmasti vaikuttavat valmistautumiseen negatiivisella tavalla, vaikka julkisesti tätä ei myönnetäkään.
Signeul-jupakka osoittaa, ettei kaikki ole ollut Helmareissa todellakaan kohdallaan. Tietysti sellaista voi päätellä viime aikojen heikoista tuloksistakin.
Lienee jo selvää, että Signeul jättänee Suomen maajoukkueen pian EM-kisojen jälkeen.
Teksti Otto Palojärvi
LUE MYÖS: Helmarit todella kaukana maailman kärjestä – kritiikin mietous yllättävää
Kommentoi Facebookissa