RATTIJUOPUMUS Torstaina aamupäivällä kello 09.00 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota Linnatuulessa Janakkalassa tankkaamassa olleen henkilöauton teipillä peitettyihin rekisterikilpiin, ja päätti tarkistaa asian.
Partion ehtiessä auton luokse, lähti tämä kuitenkin liikkeelle aikomuksenaan poistua paikalta. Paikalle oli myös juossut huoltoaseman työntekijä, joka kertoi partiolle asiakkaan lähteneen maksamatta tankkausta.
Partio sai pysäytettyä auton poistumisrampin luona. Autoa kuljettanut vuonna 1975 syntynyt mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kortittomaksikin osoittautunut mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Kommentoi Facebookissa