RUOKA Luumuista, sen alalajista kriikunasta ja kirsikoista kannattaa valmistaa erilaisia hilloja, marmeladeja ja mehuja piristämään pimeää talvea. Jos satoa tulee runsaasti, voi hedelmiä myös pakastaa sopivina annoksina.
– Poista hedelmistä kivet ja käytä tuoreen tavoin leivonnassa ja ruoanvalmistuksessa. Jos tiedät keittäväsi niistä myöhemmin mehua, voit pakastaa ne kokonaisina, matkailu- ja ruoka-asiantuntija Janita Kylänpää Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisista neuvoo.
Kylänpää neuvoo hyödyntämään puutarhan sesonkituotteita monipuolisesti. Luumuja voi upottaa vaikka smoothieen ja kirsikoista voi pyöräyttää muffineita. Kirsikoita voi myös kuivattaa ja käyttää leivonnassa tai myslisekoituksessa rusinoiden tapaan. Retkilläkin voi hyödyntää puutarhan anteja.
– Elokuiselle eväsretkelle, tai vaikka brunssille, sopii kardemummakriikunahillo lettujen tai pienjuustolan juustojen kanssa nauttivaksi. Luumuja voi popsia sellaisenaan retkieväänä tai nautiskella grillattuja luumuvartaita.
Kylänpää vinkkaa, että kirsikka taipuu myös herkulliseksi kastikkeeksi.
– Mausteinen kirsikkakastike sopii mainiosti maksapihvien ja riistan kaveriksi.
Kirsikka, luumu ja sen alalaji kriikuna edistävät suolen toimintaa. Herkkävatsaisen kannattaa nauttia niitä maltillisesti. Mutta muuten herkuttelu on suositeltavaa, sillä ne sisältävät vähän energiaa, ovat kuitupitoisia ja niissä on runsaasti antioksidantteja, kivennäisaineita sekä A-, C-, B6- ja K-vitamiineja.
Suomen sääoloja ovat kestäneet aiemmin vain happamat kirsikkalajikkeet, jotka sopivat säilöntään, leivontaan ja ruoanvalmistukseen. Koeviljelykset makeampien lajikkeiden kanssa ovat olleet lupaavia. Tulevaisuudessa voikin ehkä napata aina torilta mukaansa kotimaista makeaa kirsikkaa. Yhä useammassa kotipihassa kasvaa nykyisin myös makeakirsikkalajikkeita.

Luumusmoothie
2 annosta
1 (jäädytetty) ylikypsä banaani
4-5 tuoretta luumua
1 dl mustaherukoita tai mustikoita
2 dl (vanilja)jogurttia
2 dl maitoa
2 rkl puurohiutaleita
(vettä)
Paloittele banaani. Huuhtele luumut, poista kivet ja leikkaa luumut palasiksi.
Laita ainekset kannuun ja soseuta keskenään tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Ohenna tarvittaessa vedellä. Kaada laseihin ja nauti.
Kirsikkamuffinit
noin 16 kpl
2 dl kirsikoita
75 g voita
2 kananmunaa
1 dl fariininsokeria
1 dl kermaviiliä, paksua jogurttia tms.
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,75 dl hasselpähkinärouhetta
2 tl kanelia, kardemummaa tai piparkakkumaustetta
Pinnalle vaniljatuorejuustoa ja kirsikoita
Halkaise tuoreet kirsikat ja poista kivet. Sulata voi. Vaahdota munat ja fariinisokeri. Lisää joukkoon sulatettu voi, kermaviili sekä kuivat aineet ja kirsikat.
Levitä pellille paperiset muffinivuoat (n. 16 kpl) ja jaa taikina vuokiin. Kypsennä muffineja 200 asteessa 10–12 minuuttia. Anna jäähtyä.
Halutessasi notkista vaniljalla maustettu tuorejuusto ja pursota sitä jäähtyneille muffineille. Koristele kirsikoilla. Voit myös siivilöidä muffineille vain tomusokeria juuri ennen tarjoilua.
Vinkki: Saat hieman toisenlaisen muffinitaikinan, kun korvaat pähkinärouheen 2 ruokalusikallisella kaurahiutaleita ja 50 grammalla rouhittua tummaa suklaata.

Kirsikkakastike
4 annosta
0,5 l happamia kirsikoita
1 pieni sipuli
2 rkl öljyä
0,75 dl punaviiniä tai herukkamehutiivistettä
2 dl mietoa kasvislientä
0,25 tl jauhettua valkopippuria
2 tl sokeria
1 rkl vettä
1 rkl maissijauhoja
suolaa
Halkaise kirsikat ja poista kivet. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota sipulia öljyssä noin 5 minuuttia.
Lisää kirsikat ja jatka kuullottamista pari minuuttia. Kaada sekaan punaviini ja kasvisliemi. Keitä noin 5 minuuttia. Mausta pippurilla ja tarvittaessa sokerilla. Jos käytät mehua, sokerilisäystä ei välttämättä tarvita.
Sekoita vesi ja maissijauhot ja kaada seos koko ajan sekoittaen kirsikoiden joukkoon. Keitä pari minuuttia. Tarkista maku ja tarjoa esimerkiksi maksapihvien tai riistan kanssa.
Lue myös: Terveyspommi tomaatti taipuu moneen – erinomaisesta lisukkeesta saa tehtyä myös herkullisia ruokia
Kommentoi Facebookissa