JÄÄKIEKKO HIFK:n edellisestä jääkiekon Suomen mestaruudesta tulee kuluneeksi huhtikuussa jo 10 vuotta. Sen jälkeen menestys on kiertänyt helsinkiläisseuraa.
Edellisen kerran HIFK vieraili SM-liigan finaaleissa keväällä 2016, mutta ne se hävisi Tampereen Tapparalle.
Nyt HIFK:lle kulkee kuitenkin mainiosti. Se jyrää 11 ottelun mittaisessa pisteputkessa ja neljän voittopelin putkessa. Sarjasijoitus on toinen.
Perjantaina HIFK kaatoi KooKoon 4-1. Peli ei ollut sille helppo, mutta HIFK löysi jälleen keinot voittaa.
– Vahva ensimmäinen erä meiltä. Vahvaa hyökkäyspelaamista niin ylivoimalla kuin myös viidellä viittä vastaankin. KooKoo teki ainoasta paikastaan maalin ja peli oli 1-1. Toisen erän alkukin oli meiltä vahva ja saatiin hienot maalit siihen, HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen kertasi.
Henrik Borgström teki upealla tavalla HIFK:n kolmannen maalin, mutta sitten alkoivat kotijoukkueen vaikeudet.
– Sitten meni peli vähän väärään suuntaan toisen erän loppu. Sen Nikin maalin jälkeen vähän jäi kiekot omalle alueelle ja jouduimme puolustamaan pitkiä pätkiä. Kolmannen erän alku oli hyvä ja siinä oli paikkoja saada maaleja, mutta sitten se meni kireäksi ja jouduimme puolustamaan paljon, Pikkarainen näki.
KooKoo tuli Helsinkiin kuuden tappion putkessa. Pikkaraisen mukaan asetelma oli vaarallinen.
– Vastustaja oli tuossa tilassa, että kuusi niukkaa tappiota oli tullut, vaikka peli on hyvin tasapainossa. Se on silloin vaarallista. Jouduimme tosi tiukoille, mutta onneksi kestettiin, Pikkarainen sanoi.
HIFK on sarjassa toisena ja se on löytänyt pelinsä vaikean alkukauden jälkeen. Sarjaa on vielä pitkälti jäljellä, mutta HIFK:lta odotetaan taas paljon. Pikkarainen ei ole SM-liigassa mestaruuksia voittanut, mutta Mestiksessä hän on ollut mestarivalmentaja. Kuinka iso tavoite HIFK:lle on runkosarjan voitto?
– No, tässä on runkosarjaa vielä neljännes jäljellä ja erot on pieniä ja pelataan kovalla tahdilla. Tässä ei hirveästi kannata katsella. Kyllä se oikeastaan Lappeenranta on huomenna se meidän seuraava määränpää ja sieltä voiton ottaminen. Ei tässä hirveästi oli tarvetta, eikä energiaa katsella tulevaan. Tässä tämä aikakin tekee nyt oman juttunsa, joten katse pitää pitää pallossa, Pikkarainen sanoi.
HIFK:n kaltaisella suurseuralla on tietysti aina vain yksi tavoite eli Suomen mestaruus. Kuten voisi olettaakin, on Pikkarainen haluton puhumaan vielä mestaruudesta, joskin hän myöntää, että tarvittavat palaset siihen on olemassa.
– Kaikki elementit on olemassa. Meillä on ollut nousujohteinen kausi ja peli on kehittynyt. Mutta kuten sanoin, niin tässä pelataan tiiviissä tahdissa ja ne askelmerkit siinä ja terveystilanne sitten, kun ruvetaan pelaamaan pudotuspelejä. Pienet ovat marginaalit, mutta kyllä meillä ajatusmaailma ja saumat on olemassa, Pikkarainen vastasi.
Kärkijoukkue Lukko voitti perjantaina arkkivihollisensa Ässät 3-1-lukemin. Yksi Lukon hahmoista oli maalivahti Lassi Lehtinen, joka torjui 22 kertaa ja oli yksi voiton takuumiehistä.
Lukon johto toisena olevaan HIFK:hon on nyt 12 pistettä. Kolmantena oleva TPS voitti perjantaina Sportin 4-0 ja on 16 pisteen päässä Lukosta.
Teksti Ville Hirvonen
Lue myös: Mikkelin Jukurit rajussa tappiokierteessä – turpaan tuli 0-6
Kommentoi Facebookissa