HIFK jyrähti MTV:n kohu-uutisesta

HIFK on viimeksi voittanut Suomen mestaruuden 2011. (Kuva Liiga)

HIFK julkaisi tiedotteen, jossa se korostaa olevansa vakavarainen seura, vaikka viimeisin tilikausi olikin tappiollinen.

JÄÄKIEKKO MTV uutisoi keskiviikkona, että HIFK:n jääkiekon edustusjoukkue ei olisi maksanut hallivuokriaan. Lisäksi tiedettiin kertoa, että viimeisin tilikausi tuottaisi HIFK:lle jopa miljoonatappiot.

HIFK julkaisi kohu-uutiseen vastineen torstaina. Seura kiistää jyrkästi väitteet talousvaikeuksista.

– Yleensä en koe tarvetta kommentoida huhuja, mutta tällä kertaa haluan tehdä poikkeuksen, sanoo HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Eskola.

Eskola toteaa, että uutiset maksuvaikeuksista eivät pidä miltään osin paikkaansa.

– Oy HIFK-Hockey Ab:n taloudellinen asema, tase ja likviditeetti ovat vahvoja. Yhtiöllä ei ole erääntyneitä osto- tai vuokravelkoja taseellaan, toteaa Eskola.

Eskola kyllä myöntää avoimesti, että HIFK:n tilikauden tulos tulee olemaan tappiollinen.

– Tulosta rasittavat pelaajabudjetin ylittyminen, oman ravintolatoiminnan käynnistämisestä aiheutuneet kulut ja tehtyihin organisaatiomuutoksiin liittyvät kertaluonteiset erät. Tämä on ollut jo pitkään tiedossa ja tähän olemme varautuneet, toteaa Eskola.

HIFK:n uutena toimitusjohtajana aloitti kaksi viikkoa sitten norjalainen Alexander Sneen. Hän myöntää, että alun mediamylläkkä on päässyt yllättämään hänet.

– Kiinnostus HIFK:ta kohtaan on valtavaa. Ilma on sakeana huhuja, joita monella näyttää olevan kova tarve levittää, mutta hienoa että seura kiinnostaa. Tärkeintä kuitenkin on, että toimistolla on rauha maassa ja fokus tulevan kauden rakentamisessa, sanoo Sneen.

HIFK oli 2010-luvulla varsin vakavarainen jääkiekko-organisaatio. Toimitusjohtaja Jukka Valtasen operatiivisisessa komennossa HIFK teki voittoa ja Timo Everi nautti hallituksen puheenjohtajana vahvaa luottamusta.

Edellisellä vuosikymmenellä seura oli ajautunut vaikeuksiin, joista selvittiin. Vuonna 2008 tilanne ei todellakaan ollut ruusuinen. Pentti Matikaisen toimitusjohtajakausi oli ajanut seuran kuilun partaalle.

Matikainen erotettiin HIFK:n toimitusjohtajan paikalta helmikuussa 2008. Saman vuoden keväällä päättyneellä tilikaudellaan HIFK teki tappiota peräti 770 000 euron edestä.

HIFK:n rahat olivat lopussa ja Pohjois-Amerikasta 2008 alkaneen finanssikriisin myötä lainahanat menivät pankista kiinni. Käytännössä HIFK oli tuolloin konkurssissa.

Finanssikriisi vaikutti tuolloin tilanteeseen entistä synkemmin. Uudet omistajat Gustaf Björnberg ja Leo-Dan Bensky saivat kuitenkin pelastettua seuran toiminnan noin miljoonan euron sijoituksillaan.

HIFK sai lopulta kerättyä osakeanneillaan noin 2,4 miljoonaa euroa. Sillä seura porskutti parempaan tulevaisuuteen, joskin urheilullisen menestyksen osalta ainoat tähtihetket ovat sen jälkeen olleet 2011 mestaruus ja 2016 hopea.

Valtanen ehti toimia HIFK:n toimitusjohtajana 14 vuoden ajan. Hän jätti tehtävänsä 2022.

Valtasen korvaajaksi tuli Markus Lindström. Hän toimi tehtävässään kahden vuoden ajan, kunnes sai lähteä pari viikkoa sitten.

Lue myös: MTV paljasti karuja asioita HIFK:sta

Kommentoi Facebookissa