JÄÄKIEKKO HIFK:n kova vire SM-liigassa kestää. Lauantaina se jyräsi JYPin maalein 6-4.
HIFK:n sankareita olivat kaksi komeaa maalia viimeistellyt nuorten MM-kisoihin matkaava Roni Hirvonen sekä niin ikään kaksi maalia iskenyt puolustaja Jordan Schmaltz. HIFK siirtyi päätöserän alussa jo 5-1-johtoon Hirvosen toisen maalin myötä, mutta JYP nosti vielä jännitystä. Tasoihin vierasjoukkue ei kuitenkaan päässyt.
HIFK:n kannalta ikävä uutinen oli myös Leijoniin Moskovan-turnaukseen valitun maalivahti Niilo Halosen loukkaantuminen. Hän jätti ottelun kesken kolmannen erän loppupuolella.
Hyvänä uutisena stadilaisten kannalta oli puolestaan se, että se nousi SM-liigan kärkipaikalle. Kaikki HIFK:n lähimmät uhkaajat kaikki hävisivät.
Oulussa kohtasivat Kärpät ja Tappara. Tappara haki maukkaan vierasvoiton Oulusta 6-4-lukemin.
Tapparan hahmoksi nousi vasta vuonna 2004 syntynyt lupaus Topi Rönni, joka teki ottelussa kaksi maalia.
Hämeenlinnassa HPK korjasi kurssiaan nolon 0-6-tappion jälkeen Jukureille ja kaatoi Ilveksen puhtaasti 5-1. HPK on sarjassa yhdeksäntenä. Ilves on kuudentena.
Myös KalPa sai valoa talveensa, kun se murskasi Vaasan Sportin 5-0. KalPa on sarjassa 11. sijalla ja Sport sen edellä sijalla 10.
Myös Lukko korjasi kurssiaan Ässät-tappion jälkeen, kun se kaatoi KooKoon 3-0. Lukon hahmo oli kaksi kertaa maalinteossa onnistunut Arttu Ilomäki. Lukko on sarjassa sijalla 12 ja KooKoo sijalla viisi.
Lappeenrannassa SaiPa koki ison helpotuksen, kun se katkaisi pitkän tappioputkensa TPS:n kustannuksella. SaiPa voitti lauantaina 3-1. Tätä ennen SaiPa oli hävinnyt yhdeksän ottelua putkeen.
Ässät nappasi puolestaan jo toisen perättäisen voittonsa, kun se kaatoi Pelicansin 3-1. Ässät on edelleen kahdesta peräkkäisestä voitostaan huolimatta viimeisenä. Pelicans on sijalla neljä.
Teksti Ville Hirvonen
Lue myös: Olli Jokisen Jukurit voittoputkessa – irvailijoiden suut menossa tukkoon
Kommentoi Facebookissa