HIFK palasi viimein kaukaloon – ”Nyt selviydyttiin ja vielä tuloksenkin valossa”

HIFK lukeutuu SM-liigan mestarisuosikkeihin.

HIFK lukeutuu SM-liigan mestarisuosikkeihin. (Kuva AOP).

HIFK palasi SM-liigassa tositoimiin oltuaan koronakaranteenien takia lähes kuukauden sivussa.

JÄÄKIEKKO HIFK palasi perjantaina lähes kuukauden tauon jälkeen SM-liigakaukaloon, kun se isännöi Pelicansia. Alussa pitkä tauko peleistä ei juuri ollenkaan näkynyt ja kahden erän hyvä pelaaminen riitti HIFK:lle 3-2-voittoon.

HIFK:n vastuuvalmentajana toimi ottelussa Joonas Tanska, sillä päävalmentaja Jarno Pikkarainen ja apuvalmentaja Kari Kalto olivat vielä sivussa.

– Kaksi erää pelasimme jopa yllättävän hyvin kiekolla. Hyökkäyspelaaminen ei ihan alussa suuntautunut kohti maalia, mutta noin kenttäpelissä muuten rytmit ja meidän avauspelaaminen oli hyvällä tasolla. Toisessa erässä saimme vielä maalia kohti pelaamisen siihen päälle ja parit maalit ja läheltä piti-paikat siihen. Ihan ansaittu johto siinä vaiheessa, Joonas Tanska summasi Sport Contentille.

Päätöserästä tuli vaikea IFK:lle. Pelicans paransi omaa peliään, mutta helsinkiläisten taso samalla laski.

– Viimeinen erä oli sitten melkein alusta loppuun ihan puolustustaistelua. Kyllä me uhrautumisen ja hyvän maalivahtipelin kautta pystyimme tuon voiton ottamaan. Olimme siinä kyllä ihan sillassa. Ehkä se ei olosuhteet huomioon ottaen ole mikään yllätys, eikä välttämättä huono asia. Me tarvitsemme tällaisia kokemuksia. Nyt selviydyttiin ja vielä tuloksenkin valossa, niin tyytyväisiä voidaan olla, Tanska sanoi.

Johtuiko kolmannen erän piiputus sitten pitkästä tauosta vai mistä? Tanskan mukaan moni asia vaikutti.

– Luulen, että Pelicans pääsi sellaisesta omasta vauhdikkaasta rytmistään paremmin kiinni. Kuinka paljon se johtui sitten meistä, niin sitä en osaa sanoa. Totta kai joukkueet tappiolla ollessaan nostavat karvauspeliä ja kiekollista riskiä ja sitä kautta saavat peliä haltuun. Toinen asia on varmaan se, että kyllähän meillä rupesi vähän jalka painamaan ihan terveilläkin pelaajilla. Se ei ole tämmöisen tauon jälkeen mikään ihme, että se tulee aikalailla silmille fyysisesti se pelaaminen. Muut ovat kuitenkin tehneet tätä rumbaa koko ajan ja pysyneet siinä pelimoodissa. Nämä ovat juuri niitä kokemuksia, joista puhuin ja nämä meidän pitää käsitellä aika lyhyen ajan sisään, että olemme valmiita pleijareihin, Tanska linjasi.

Turussa TPS voitti Ässät 3-2. Ottelu ratkesi toisessa erässä, missä Aarne Intonen ja Topias Haapanen veivät TPS:n 3-1-johtoon. Josh Kestner vastasi turkulaisten avausmaalista. TPS on sarjassa kolmantena. Ässien kausi päättyy runkosarjaan.

Lappeenrannassa SaiPalla ei ollut jakoja KooKoota vastaan. Vierailijat olivat parempia maalein 3-0 Kasper Björkqvistin, Samuli Ratisen sekä Christian Thomasin maaleilla. KooKoon pudotuspelipaikka on jo varmistunut. SaiPan kausi päättyy runkosarjaan.

Teksti Ville Hirvonen

Lue myös: Lukko voittaa runkosarjan – Kärpät karmeassa syöksykierteessä

Kommentoi Facebookissa