JÄÄKIEKKO HIFK pystyi keskiviikkona karistamaan vihdoin ja viimein sitä pitkään piinanneen Lukko-peikon harteiltaan. Joukkue kukisti Lukon Helsingissä pelatussa kärkiottelussa 1-0. HIFK oli voittanut Lukon edellisen kerran 1. maaliskuuta vuonna 2019.
Tiukan väännön ainoaksi jäänyt maali syntyi, kun toista erää oli pelattu vain 14 sekuntia. Sebastian Dykin vihainen rannelaukaus painui Lassi Lehtisen selän taakse HIFK:n pelatessa ylivoimalla. Maali oli Dykille kauden kahdeksas.
Voitto oli sarjakakkoselle HIFK:lle viides peräkkäinen. Takana oli neljän voiton putki vieraskentiltä.
– Olemme pelanneet viimeiset ottelumme erinomaisesti, Dyk kehui omiaan C Moren haastattelussa.
Lukko johtaa sarjaa 81 pisteellään. Toisena oleva HIFK nousi seitsemän pisteen päähän, mutta sillä on yksi ottelu Lukkoa enemmän pelattuna.
Kärpät voitti Turussa TPS:n 4-3. Voitto oli Kärpille jo kymmenes 11 viimeisestä ottelusta. Kärpät nousi sarjassa seitsemänneksi TPS:n jatkaessa kolmantena.
Kierroksen suurin yllätys nähtiin Tampereella, jossa JYP väänsi Tapparasta 3-2 -voiton rankkareilla. Liigajumbo JYPillä oli allaan 10 ottelun mittainen tappioputki, joka siis viimein päättyi.
Sarjanelonen Pelicans voitti SaiPan voittolaukauskisan päätteeksi 3-2. Porissa KalPa onnistui voittamaan Ässät jatkoajalla 4-3. KalPa on sarjassa kuudentena tasapisteissä Tapparan ja Kärppien kanssa.
Teksti Kari Aho ja Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa