VUOSI 1918 Viime viikonvaihteessa päättyneellä Volter Kilpi -kirjallisuusviikolla Kustavissa teemana oli ”Kärhämä – sota, riita ja ristiriita”. Historioitsija Teemu Keskisarja houkutteli Tuulentupa-kohtauspaikkaan kuulijoita niin, että kaikki eivät mahtuneet edes salin seinien sisälle.
Keskisarjan värikkään esitelmän aihe oli satavuotiaan ajankohtainen ”Suurmiehet ja pienet ihmiset vuoden 1918 veritekojen aikana”. Keskisarja tuntee aiheensa, hänen teoksensa Viipuri 1918 oli viitisen vuotta sitten myös tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.
Sodan ajankohdasta Keskisarja pohtii, oliko se vain onnenkantamoinen vai osasiko kansakunta ottaa tilanteesta vaarin, kun 200-miljoonainen imperiumi romahti naapurissa. Suomessa oli kuitenkin edelleen suhteellisen vakaa ja toimiva esivalta virkamiehineen.
Sodat eivät syty, vaan ihmiset sytyttävät sodat. Yleisen selityksen luokkaeroista sodan syynä Keskisarja tyrmää. Sodat eivät syty siksi, että itsellä on vähemmän, vaan koska jollakin on enemmän.
– Joku irlantilainen maatyöläinen olisi suomalaistorpparin olot nähdessään todennut olevansa paratiisissa, toisaalta eurooppalainen aristokraatti ei olisi asuttanut edes palvelijaansa suomalaisen yläluokan puolilahoihin puukartanoihin, historioitsija maalailee.
Keskisarja myöntää, että hovioikeuden tuomarin tulot olivat toki 300-kertaiset verrattuna piikatyttöön, mutta silloisen ”ensimmäisen pullamössösukupolven” kokema nälkä ei ollut millään tavalla verrattavissa oloihin vain noin 50 vuotta aikaisemmin, kun 50 000 suomalaista kuoli nälänhädässä.
Joka tapauksessa sota ei ollut vältettävissä, sillä jääkärikoulutukseen lähteneiden suomalaisten nuorten miesten suuresta seikkailusta puuttui loppuhuipennus, toisaalta bolshevikkien esimerkki lietsoi myös Suomessa nousemaan vallankumoukseen – ihan vain vallankumouksen vuoksi.
– Vuoden 1917 syksyllä Suomessa oli suostuttu kaikkiin vaatimuksiin esimerkiksi työolojen parantamisesta, eivätkä vallankumoukselliset olisi suostuneet rauhaan, vaikka olisi säädetty kaksituntinen työpäivä, Keskisarja kärjistää ja sanoo pienten ihmisten olleen isosti syyllisiä sotaan.
Todellista typeryyttä oli lähteä kuitenkin amatöörien voimin ammattilaisia vastaan. Historioitsija tietyllä tavalla ymmärtää sodanjälkeisen kostamisen ja teloitukset, voittaja on aina niskan päällä, vaikka hän olisi kuitenkin odottanut valkoiselta sivistyneistöltä suurempaa armeliaisuutta.
Suurimmaksi synniksi Keskisarja katsoo vankileireillä kuolleiden suuren määrän, sillä useimmat kuolivat tutkintavankeina ilman virallista tuomiota. Silti Suomi pystyi jatkamaan yhdessä eteenpäin, ja jo 1920–30-luvuilla kansantuote kaksinkertaistui, torpparit vapautettiin ja asetettiin Lex Kallio, tehtiin koulu-uudistus ja säädettiin oppivelvollisuus.
– Niihin saavutuksiin verrattuna joku nykyisen hallituksen sote-puuhastelu on Suomi-neidon kainalokarvaan verrattavissa, Teemu Keskisarja määrittää.
Keskisarja myös pohtii, voisiko nykyisissä oloissa ja esimerkiksi maahanmuuton johdosta kärjistyneessä tilanteessa syttyä toinen sisällissota. Suurimman vaaran hän näkee, jos sirkushuvit puuttuvat nuorilta miehiltä ja internetin seksikanavat yhtäkkiä lakkaavat toimimasta.
Teemu Keskisarjan mielestä on myös turha tabu väittää, että sisällissodasta ei olisi puhuttu – siitä on kirjoitettu enemmän kuin talvisodasta ja jatkosodasta yhteensä. Niihin liittyen ja yleisön asiasta kysyessä hän toteaa harmittelevansa joka ilta, että Karjala ja erityisesti Viipuri on menetetty.
– Mutta meillä oli maailman parhaat pakolaiset. Ajatelkaa jos Ruotsi olisi hyökännyt lännestä, ja jossain Kivennavan raitilla olisivat käyskennelleet pohjalaisisännät, Keskisarja kuvailee päätään pudistaen.
Nimi ei sotaa pahenna, ja asiasta kysytään Keskisarjalta jokaisessa tilaisuudessa. Vuoden 1918 sodasta ei voida Keskisarjan mukaan puhua kansalaissotana, koska Suomessa ei ollut kansalaisia vaan alamaisia. Jos talvisota ei kerro nimenä kuin vuodenajan, ei sisällissota ole sen kiinnostavampi. Veljessota-sanaa ei voi nykyisin käyttää, koska se ei huomioi naisia.
– Lukiessani sekä punaisten että valkoisten kuolinilmoituksia tuli selväksi, että molemmat kuolivat vapauden puolesta, vaikka se merkitsi heille eri asioita. Vapaussota sopii sekä punaisille että valkoisille, historioitsija päättää pitkään käydyn nimikiistan.
Kommentoi Facebookissa