JALKAPALLO Uutta jalkapallon eurosarjaa Konferenssiliigaa on Suomessa pilkattu ”Ägä-Cupiksi”. Pilkkanimi juontaa juurensa HJK-pomo Aki Riihilahden Ägä-lempinimestä sekä siitä, että Riihilahti on ollut suunnittelemassa tätä uutta sarjaa, jolla Euroopan jalkapalloliitto UEFA jakaa ”almuja köyhille”.
Konferenssiliigan pilkkaaminen on sarjan rahapalkintojen takia kuitenkin omituista. HJK sai pelkästä sarjaan selviytymisestä noin kolmen miljoonan euron bonusrahan, mikä on iso raha, kun ajatellaan, että HJK:n pelaajabudjetti tänä vuonna oli kauden alkaessa 1,7 miljoonaa euroa.
Lisäksi HJK on kahdella voitolla kuitannut Konferenssiliigasta miljoona euroa lisää. Toinen 500 000 euron potti tuli torstaina Helsingissä, kun HJK voitti armenialaisen Alashkert Jerevanin maalein 1-0.
HJK:n vuoden 2021 viimeisen kotiottelun ainoa maali nähtiin 48. minuutilla. Suomen maajoukkuetoppari Daniel O’Shaughnessy tarjoili esityön ja Atomu Tanakan kaukoveto upposi verkkoon.
HJK oli voittanut Alashkertin myös syyskuussa Jerevanissa. Silloin ottelu päättyi HJK:n 4-2 -voittoon.
Jatkopaikkamahdollisuutensa HJK oli menettänyt jo ennen marraskuun Alashkert-ottelua. Myöskään Alashkertilla ei ollut enää mahdollisuuksia jatkopaikkaan.
Lohkossa olikin kahden kerroksen väkeä. Israelilainen Maccabi Tel Aviv sekä itävaltalainen LASK Linz operoivat valtavan paljon suuremmilla budjeteilla kuin HJK tai Alashkert.
Tämä tulikin selväksi HJK:n otteluissa LASKia ja varsinkin Maccabia vastaan. HJK oli niissä peleissä täysin helisemässä ja varsinkin HJK:n Maccabi-ottelut muistuttivat kissa-hiiri -leikkiä.
HJK pelaa vielä joulukuussa Itävallassa LASKia vastaan. Itävallan tiukkojen koronarajoitusten takia ottelu pelataan tyhjille katsomoille.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Huuhkajat murheen keskeltä – ”Tulevaisuus näyttää mallikkaalta, se saa mut pysymään täällä”
Kommentoi Facebookissa