HJK voitti Suomen mestaruuden

HJK juhlii maalia

HJK juhlii maalia. (Kuva AOP)

KuPS ja HJK pelasivat Kuopiossa 1-1 -tasapelin kauden päätöskierroksella. Tulos riitti HJK:lle Suomen mestaruuteen.

JALKAPALLO Helsingin mahtiseura HJK selviytyi syksyn vaikeuksistaan huolimatta miesten jalkapallon Suomen mestariksi. Se ratkaisi mestaruuden edukseen päätöskierroksella pelaamalla Kuopiossa 1-1 -tasapelin KuPSin vieraana.

HJK siirtyi ottelussa johtoon 13. minuutilla, kun Miro Tenho puski Lucas Lingmanin tarjoileman kulmapotkun voimalla alanurkkaan. Taneli Hämäläinen laukoi Kuopion Palloseuran tasoituksen 18. minuutilla.

Toisella puoliajalla HJK:lla oli loistavia paikkoja siirtyä jälleen johtoon. KuPSin itävaltalaismaalivahti Johannes Kreidl esitti kuitenkin loistotorjuntoja ja piti joukkueensa mukana taistossa loppuun saakka. Tasapeli ei kuopiolaisille kuitenkaan riittänyt.

KuPSin leirissä pettymys oli valtava. Joukkue oli vielä paria kierrosta ennen kauden loppua kiinni mestaruudessa. Se kuitenkin päätti kautensa kolmeen tasapeliin pelattuaan ennen HJK-ottelua HIFK:ta vastaan 0-0 ja SJK:ta vastaan 2-2 -tulokset. Samoilla kierroksilla HJK voitti FC Interin 2-1 ja HIFK:n 1-0.

HJK lähti kauteen selkeästi suurimmalla budjetilla. KuPS antoi sille kuitenkin todella kovan vastuksen ja hävisi mestaruuden vain yhden pisteen erolla.

KuPSin päävalmentaja Simo Valakari valittiin jalkapallotoimittajien puolesta Veikkausliigan kauden parhaaksi valmentajaksi. Valakari, joka valmensi SJK:n Suomen mestariksi 2015, antoi jälleen vahvan näytön osaamisestaan

Veikkausliigan yleisökato on hämmästyttänyt pitkin syksyä, mutta ratkaisevassa ottelussa väkeä oli paikalla Kuopiossa tupa täynnä. Katsojia oli 7890.

Pronssia voitti SJK kukistettuaan FC Interin Turussa peräti 5-2. Tässäkin ottelussa katsojia oli paikan päällä 3382.

SJK:n Jani Honkavaara ja Interin Jose Riveiro toimivat otteluissa viimeistä kertaa joukkueidensa päävalmentajina. Honkavaara näpäytti samalla SJK:n kohuttua seurapomoa Raimo Sarajärveä, joka alkusyksystä kertoi, ettei Honkavaaran jatkosopimusta kiirehditä, mistä Honkavaara tuohtui ja ilmoitti, ettei jatka seuran palveluksessa.

Ilves voitti HIFK:n Helsingissä 3-0 ja sijoittui viidenneksi. HIFK jäi kuudenneksi.

Alemman loppusarjan kauden päätösotteluissa FC Honka voitti vieraissa FC Lahden 3-2, FC Haka löi IFK Mariehamnin 2-0 ja AC Oulu löi KTP:n 2-1. KTP putoaa Ykköseen ja AC Oulu karsii sarjapaikastaan Rovaniemen Palloseuraa vastaan.

HJK:lle Suomen mestaruus oli toinen peräkkäinen. Toni Koskela, joka tuli HJK:n päävalmentajaksi kesken kauden 2019, saavutti nyt toisen Suomen mestaruutensa päävalmentajana.

HJK jatkaa kauttaan vielä Konferenssiliigassa, missä sillä on jäljellä lohkovaiheesta kolme ottelua.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Glen Kamara maalin makuun – Teemu Pukki ei

Kommentoi Facebookissa