JALKAPALLO Budjettiinsa nähden Veikkausliigassa ala-arvoisesti suoriutuneen HJK:n kausi sai sunnuntaina Helsingissä arvoisensa päätöksen. Hävettävän pieni yleisömäärä, 997 katsojaa, sai seurata synkässä syyssäässä, kun IFK Mariehamn pudotti HJK:n europelipaikkakarsinnassa voitettuaan Klubin jatkoajan jälkeen 2-1.
– Kahden väsyneen joukkueen peli. Vähän meidän kauden kuva. Silloin kun ei kulje, niin mikään ei oikein onnistu, HJK:n päävalmentaja Toni Koskela manaili lehdistötilaisuudessa.
HJK jäi tappionsa myötä ulos ensi kauden europeleistä. Edellisen kerran näin oli käynyt seuralle 2008.
– Totta kai iso pettymys, eihän siitä ole kahta kysymystä. Silloin kun tulin tänne, niin mestaruus oli hyvin vaikea, koska olimme sen verran perässä, mutta europaikkaan oli kaikki mahdollisuudet. Ilman muuta hyvin iso pettymys, kesken kauden HJK:n peräsimeen tullut Koskela purki tuntojaan.
Mika Lehkosuo sai päävalmentajan paikalta potkut jo toukokuussa, mutta RoPSista isolla rahalla tilalle hankittu Koskela ei saanut menestyskäyrää nousuun. Seuran syksy oli erityisen huono ja sijoitus sarjataulukossa oli viides.
HJK:n vahva mies, toimitusjohtaja Aki Riihilahti summasi kauden tuloksen ytimekkäästi Twitterissä. Hän otti surkeasta epäonnistumisesta vastuun:
”Kausi ohi. Huonoin missä olen ollut mukana. Ei selittelyjä. Toimarina olen aina vastuussa koko seurasta, joten pahoittelut ettemme tällä kaudella olleet tämän parempia. Ensi vuonna olemme.”
HJK on tehnyt kovaa taloudellista tulosta viime vuosina pelaajakaupoilla. Riihilahti on bisneslukujen valossa tehnyt ansiokasta työtä. Hän sai pitää työpaikkansa 2015 ja 2016, vaikka HJK ei silloin sarjan selvästi rahakkaimmalla joukkueella mestaruutta voittanut.
Riihilahti on uhonnut HJK:n nousevan pohjoismaiseksi huippuseuraksi. Sillä saralla mitään kehitystä ei ole syksyn 2014 Eurooppa-liigan lohkovaihepaikan jälkeen tapahtunut. Urheilullisella puolella HJK:n kehitys on polkenut paikallaan.
Riihilahti epäonnistui tälläkin kaudella joukkueen kokoamisessa. Tuloksista voi päätellä, että HJK tarvitsisi urheilutoimenjohtajuuteen vahvempaa osaamista. Liikaa vastuuta seurajohdossa itselleen kahmineen Riihilahden taidot eivät näytä sillä puolella riittävän.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: TPS palaa pääsarjatasolle – HJK:n kaudesta tuli totaalinen fiasko!
Kommentoi Facebookissa