JALKAPALLO Ei ollut yllättävää, että HJK:n taival Mestareiden liigan karsinnassa päättyi ottelupariin Belgradin Crvena Zvezdaa eli Punaista Tähteä vastaan. HJK päätti taipaleensa kuitenkin 2-1 -voittoon pelattuaan ihan hyvin ottelun.
Vastustaja voitti otteluparin yhteismaalein 3-2 ensimmäisen ottelun päätyttyä Belgradissa Punaisen Tähden hyväksi 2-0. HJK jäi jatkopaikasta kahden maalin päähän.
Käytännössä ottelupari ratkesi, kun Punainen Tähti tasoitti ottelun toisella puoliajalla 1-1:een.
– Ensimmäisellä jaksolla meillä oli vaikeuksia päästä etenemään paikkoihin, joista maalipaikkoja voi luoda. Tokalle jaksolle saatiin maali tilanneprässin kautta. Valitettavasti tuli aika nopeasti tasoitus, joka teki meille sen pelin hyvin vaikeaksi, kommentoi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela.
Dusan Jovancicin tekemän 1-1 -maalin jälkeen HJK olisi tarvinnut jatkopaikkaan kolme maalia. Riku Riskin tekemä 2-1 -maalikin tuli vasta yliajalla.
– Tiukin takaa-ajo jäi ehkä tulematta, koska kolme maalia olisi pitänyt tehdä vielä. Mutta kaiken kaikkiaan, ottaen huomioon vastustajan tason ja laadun, oli meiltä hyvä suoritus tänään, Koskela totesi.
Koskela muistutti Punaisen Tähden operoivan aivan erisuuruisella budjetilla HJK:hon verrattuna. HJK pelasi huomattavasti laadukkaampaa joukkuetta vastaan.
– Jos ajattelee koko otteluparia, oli vastustaja kokonaisuutena meitä parempi, mutta samaan aikaan pitää olla tyytyväinen meidän suoritukseen. Vastustajalla on muutama todella laadukas pelaaja. Esimerkiksi Marko Marin on aika huikea pelaaja.
Ensimmäisessä ottelussa HJK:n puolustustaktiikka ei riittänyt.
– Koti- ja vieraspelit ovat aina erilaisia. Molemmilla joukkueilla on yleensä eri ottelusuunnitelmat ja ensimmäisen ottelun lopputulos vaikuttaa tietysti. Mutta ilman muuta parannettiin meidän hyökkäämistä ja varmasti oltiin kokonaisuutena myös parempia, arvioi Koskela HJK:n peliesitysten eroja.
HJK jatkaa europelejään vielä Eurooppa-liigan karsinnassa. Joukkueella riittää haastetta myös Veikkausliigassa, jossa se tarvitsisi voittoputkea taistellakseen vielä mestaruudesta.
– Toivottavasti tämä voitto tuo paljon itseluottamusta koko kauteen, kun pystytään pelaamaan suhteellisen hyvin näin kovaa vastustajaa vastaan. Ei ole kauhean yleistä, että me ollaan tehty kahta maaliakaan, Koskela sanoi.
Ottelussa vältettiin huliganismi pahamaineisten serbikannattajien läsnäolosta huolimatta. Punaisen Tähden faneilla on synkkä historia väkivaltaisista yhteenotoista, mutta Helsingissä kannattajat käyttäytyivät rauhallisesti.
Töölön stadionilla oli pari sataa Punaisen Tähden kannattajaa. Koko ottelun ajan heillä oli esillä synkän legendan Arkanin, oikealta nimeltään Zeljko Raznatovicin, kuva.
Jalkapallohuligaanina tunnettu Arkan keräsi Jugoslavian hajoamissodissa 1990-luvulla Punaisen Tähden kannattajista puolisotilaallisen joukko-osaston, joka osallistui useisiin sotarikoksiin. Arkania vaadittiin tuomittavaksi Haagin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen, mutta sinne asti hän ei päässyt, sillä hänet murhattiin vuonna 2000.
Punaisen Tähden fanit arvostavat yhä Arkania suuresti, kuten monet serbinationalistitkin. Hänen kuvaansa pidetään jatkuvasti esillä Punaisen Tähden otteluissa.
Töölön stadionilla oli katsomossa oli myös Albanian ja Kosovon lippuja. Niillä serbikannattajia ei saatu provosoitumaan kuitenkaan väkivaltaisuuksiin.
Teksti Otto Palojärvi, Telia 5G-areena
Kommentoi Facebookissa