HPK joutui ahtaalle – ”Taululla on lukemat, pulinat pois”

Kuva Fotolia

HIFK:lle keskiviikkona 1-2 hävinnyt HPK on pakkovoittojen edessä päästäkseen pudotuspeleihin.

JÄÄKIEKKO HIFK syöksi keskiviikkona entisen päävalmentajansa Jarno Pikkaraisen luotsaaman HPK:n ahtaalle SM-liigassa. HIFK voitti kotiottelunsa 2-1.

HPK tähyää vielä pudotuspeleihin. Joukkueella on 76 pistettä, kuten myös viivan päällä olevalla KooKoolla. Kerholla on kuitenkin enää vain kolme ottelua runkosarjaa jäljellä.

HPK pelasi hyvän ottelun keskiviikkona Nordiksella, mutta yhtään pistettä ei jäänyt käteen.

– Tietysti tulos ja suoritus ei aina käsi kädessä mene. Tulos on totta kai tärkein. Suoritukseen ei voi olla pettynyt. Pelasimme hyvän pelin ja oikeastaan täydet kolme erää, Pikkarainen sanoi.

– Loimme riittävän määrän maalipaikkoja pidimme IFK:n kohtuullisessa määrässä maalipaikkoja. Tehokkuus puuttui. Taululla on lukemat, mikä on se tärkein asia. Pulinat pois, Pikkarainen jatkoi.

HPK kohtaa seuraavaksi KooKoon. ”Kuuden pisteen ottelussa” Kerholle kelpaa vain yksi tulos.

– Voitto riittää. Se on ainoa, mikä meitä kantaa eteenpäin, Pikkarainen sanoi.

HIFK nousi 88 pisteeseen ja jatkaa vielä suoran puolivälieräpaikan jahtaamista. HPK pysyi 76 pisteessä ja sen kausi uhkaa nyt toden teolla päättyä runkosarjaan.

HIFK:n harmiksi myös Kärpät voitti Pelicansin samaan aikaan pelatussa ottelussa 3-0 ja Kärppien ja HIFK:n välinen ero on seitsemän pistettä. HIFK ja Kärpät kohtaavat toisensa viikonloppuna kahdesti. Noiden ottelujen panos on valtava.

Kotietua metsästävä KalPa otti tärkeän voiton, kun se murjoi sarjajumbo SaiPan 3-0. KalPa nousi 95 pisteeseen ja jatkaa vielä taisteluaan kotiedusta.

Myös Porin Ässät otti ison voiton. Se kaatoi JYPin 3-2.

Ässät nousi 84 pisteeseen ja jatkaa yhdeksäntenä. Sen pudotuspelipaikka alkaa olla jo varma, kun taas JYPin kausi on päättymässä runkosarjaan.

Ilves jatkoi puolestaan runkosarjan voiton jahtaamista. Se murjoi kautensa jo luovuttaneen Vaasan Sportin tylysti 8-0.

Ilveksellä on nyt 104 pistettä ja joukkue on vain pisteen päässä sarjaa johtavasta Lukosta, joka on pelannut yhden ottelun enemmän. Tapparalla niin ikään 104 pinnaa ja Kirvesrinnat ovat kolmantena.

Kotiedusta käydään vielä todella hurja taisto: Pelicansilla, Kärpillä sekä KalPalla on kaikilla 95 pistettä.

Teksti Ville Hirvonen

Lue myös: Jokerit pelaa Mestistä Keravalla – joukkueen runko omista kasvateista

Kommentoi Facebookissa