Huuhkajat voi vielä pudota EM-kisoista – näin historian eeppisin romahdus toteutuisi!

Markku Kanerva luotsasi Huuhkajat kohti suomalaista jalkapallohaavetta.

Markku Kanerva luotsasi Huuhkajat kohti suomalaista jalkapallohaavetta. (Kuva AOP)

Huuhkajat on enemmän kuin lähellä jalkapallon EM-kisapaikkaa. Kisoista putoaminen olisi koko Suomen urheiluhistorian kaikkien aikojen kammottavin mahalasku.

JALKAPALLO Kun Suomi tiistaina voitti Armenian 3-0 ja Bosnia-Hertsegovina hävisi Kreikalle 1-2, on Huuhkajat yhden otteluvoiton päässä historiallisesta EM-kisapaikasta. Aiemmin mahdottomana haaveenakin pidetty ”Sukupolvien unelma”, se ensimmäinen arvokisapaikka toteutuu, jos Suomi kerää kahdesta viimeisestä ottelustaan Liechtensteinia ja Kreikkaa vastaan kaksi pistettä.

Suomen kisapaikka varmistuisi jo 15. marraskuuta Helsingissä, jos Suomi voittaa Liechtensteinin. Kaiken järjen mukaan Suomen myös pitäisi voittaa. Liechtensteinissa on noin 39 000 asukasta, eikä maan A-maajoukkue välttämättä pärjäisi edes Veikkausliigassa.

Kesäkuussa Suomi voitti Liechtensteinin Vaduzissa 2-0. Se oli Suomelta työvoitto maalinsa varjeluun keskittynyttä joukkuetta vastaan. Pelistä näki, ettei Suomen tarvinnut pelata matsia edes täysillä, vaikka pelaajat toki aina vakuuttelevat, että kaikki annettiin.

Suomi on vieraskentällä töpeksinyt tasapelin Andorraa ja Liechtensteinia vastaan. Mutta kotikentällä Suomi on aina voittanut karsintaottelun, kun vastassa on ollut Andorra, Liechtenstein, Luxemburg, Malta, Färsaaret tai San Marino.

Vaikka Suomi jäisi Liechtensteinin kanssa tasapeliin, riittäisi EM-kisapaikkaan tasapeli karsintojen päätöspelistä Kreikkaa vastaan. Se ottelu pelataan Ateenassa 18. marraskuuta. Jos Suomi häviäisi Liechtensteinille, varmistuisi kisapaikka voitolla Kreikasta.

Suomella voisi olla varaa vaikka hävitä Liechtensteinille sekä Kreikalle. Jos Bosnia-Hertsegovina jäisi tasapeliin seuraavassa ottelussaan Italiaa ja Armenia Kreikkaa vastaan, olisi Suomen kisapaikka varma, vaikka Liechtenstein voittaisi Helsingissä.

Tietysti kauhuskenaario on olemassa, ettei Suomi sittenkään saavuttaisi EM-kisapaikkaa. Näin kävisi esimerkiksi siinä tapauksessa, jos Suomi saisi Liechtensteinilta ja Kreikalta vain yhden pisteen ja Bosnia-Hertsegovina voittaisi Liechtensteinin sekä Kreikan.

Suomi ja Bosnia-Hertsegovina päätyisivät tasapisteisiin ja Bosnia-Hertsegovina saisi kisapaikan keskinäisten otteluiden perusteella. Jos Suomi olisi hävinnyt viime lauantaina bosnialaisille Zenicassa vain 1-3, olisi Suomi keskinäisessä vertailussa parempi vierasmaalin avulla voitettuaan kesäkuussa Tampereella 2-0.

Suomen edelle noustakseen Bosnia-Hertsegovinan ja Armenian pitäisi voittaa kaksi viimeistä otteluaan. Pisteissä molemmat olisivat Suomen edellä, jos ne voittaisivat molemmat ottelunsa ja Suomi häviäisi molemmat ottelunsa.

Armenia ei tasapisteissäkään yllä Suomen edelle hävittyään Suomelle kahdesti. Armenia kohtaa karsinnoissa Kreikan lisäksi vielä Italian, jota vastaan pelaa vieraskentällä. Bosnia-Hertsegovina kohtaa kotonaan Italian ja vieraissa Liechtensteinin.

Mikäli Bosnia-Hertsegovina ja Armenia päätyisivät 16 pisteeseen, ja Suomi jäisi kahden tappion myötä nykyiseen 15 pisteeseensä, veisi EM-kisapaikan Armenia. Se hävisi ensimmäisessä ottelussaan bosnialaisille vieraissa 1-2, mutta voitti bosnialaiset Jerevanissa syyskuussa 4-2.

Suomen EM-kisapaikka on erittäin todennäköinen. Jos Suomi EM-kisoista vielä putoaisi, olisi se suomalaisen urheiluhistorian kaikkien aikojen kammottavin kyykkääminen. Kaikkien mahalaskujen äiti.

EM-kisapaikan häviäminen olisi vertailukelpoinen tilanteeseen, jossa johtaisi tennisottelua erin 2-0 ja kolmattakin erää pelein 5-0, mutta häviäisi sittenkin ottelun erin 2-3.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Huuhkajien EM-kisapaikka lähes varma – ”Joukkue osoitti kovaa henkistä kanttia”

Kommentoi Facebookissa