JALKAPALLO EM-jatkokarsintaottelussa Walesille surkeasti 1-4 -hävinnyt Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat pesi tiistaina hieman kasvojaan, kun se kaatoi Viron Helsingin Olympiastadionilla maalein 2-1.
Huuhkajat voitti noin 12 000 katsojan edessä Viron rutiinisuorituksella. Kyse oli harjoitusottelussa
Fredrik Jensen vastasi avausjaksolla Suomen avausmaalista. Se syntyi rankkarin jälkitilanteesta.
Suomen toinen maali merkattiin puolestaan Viron omaksi maaliksi. Viron ”toisesta” maalista vastasi toisella jaksolla osunut Alex Tamm.
Markku Kanerva oli vielä toistaiseksi Suomen päävalmentajana. Palloliitto ei vielä ole tehnyt päätöstään hänen jatkostaan.
Huuhkajat nähdään seuraavan kerran kehissä kesäkuussa, kun se kohtaa vierasotteluissa Skotlannin ja Portugalin. Nämä ovat harjoituspelejä.
Kansojen liiga pelataan puolestaan syksyllä. Siellä ovat panoksena jo MM-jatkokarsintapaikat. Varsinaiset MM-karsinnat pelataan vuoden 2025 aikana.
Kanervan sopimus jatkuu Kansojen liigan loppuun, mutta silloin olisi tietysti hyvä ajaa sisään uutta päävalmentajaa. Ja uuden luotsin palkkaamiseenkin aikaa on ennen Kansojen liigaa riittävästi.
Hyvä tietysti olisi, jos uusi valmentaja voisi aloittaa jo kesäkuussa.
Lue myös: Lauri Markkanen tykitti vuoden parhaansa toistaiseksi
Kommentoi Facebookissa