Huuhkajien menestys innostaa – syksyn pelit myyty loppuun

Yleisö oli Tampereella hurmiossa Huuhkajien voitettua Bosnia-Hertsegovinan 2–0.

Yleisö oli Tampereella hurmiossa Huuhkajien voitettua Bosnia-Hertsegovinan 2–0. (Kuva Otto Palojärvi)

Huuhkaja-buumi on näkynyt lipunmyynnissä.

JALKAPALLO Suomen miesten jalkapallojoukkue Huuhkajat taistelee tiukasti paikasta vuoden 2020 EM-kisoihin. Hyvä menestys karsinnoissa on vaikuttanut positiivisesti lipunmyyntiinkin.

Tampereella syyskuun alussa pelattavat Huuhkajien ottelut Italiaa ja Kreikkaa vastaan myytiin loppuun jo aiemmin. Myös Helsingissä marraskuussa pelattava Liechtenstein-peli on myyty loppuun. Tällä viikolla Palloliitto vahvisti myös, että lokakuussa Turussa pelattava Armenia-ottelukin on myyty loppuun.

Mahdollisesti lippuja voi peleihin tulla kuitenkin saataville.

– Hienointa on, että pelaajat tietävät, että syksyn peleissä joukkueella on täyden katsomon tuki ja sillä on todella suuri merkitys. Ja todennäköisesti pystymme vielä vapauttamaan jonkin verran lippuja myyntiin kaikkiin otteluihin, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande toteaa.

Pääsylippuja kaikkiin Huuhkajien syksyn kotiotteluihin vapautuneekin myyntiin vielä lähempänä otteluita erilaisista varauksista kuten esimerkiksi UEFA:n sääntöjen mukaisista varauksista. Mahdollisesti myyntiin vapautuvista pääsylipuista tiedotetaan erikseen.

Kreikan Suomi kohtaa Tampereella 5. syyskuuta ja Italian 8. syyskuuta. Armeniaa vastaan Suomi pelaa Turussa 15. lokakuuta ja Liechtensteinia vastaan Helsingissä 15. marraskuuta. Vieraspeleissä Suomi kohtaa 12. lokakuuta Bosnia-Hertsegovinan ja 18. marraskuuta Kreikan.

Neljä voittoa jäljellä olevista kuudesta pelistä todennäköisesti riittäisi lohkossa kahden parhaan joukkoon, jolloin EM-kisapaikka irtoaisi. Aiemmista neljästä pelistään Suomi on voittanut kolme kaadettuaan Armenian, Bosnia-Hertsegovinan ja Liechtensteinin.

Naisten syksyn EM-karsintapeleihin lippuja on tarjolla. Myynnissä ovat liput Elisa Stadionilla Vaasassa tiistaina 8.10. pelattavaan otteluun Suomi-Albania sekä Telia 5G Areenalla lauantaina 7.11. pelattavaan otteluun Suomi-Kypros.

– Naisten matka kohti kesän 2021 EM-lopputurnausta alkaa nyt syksyllä ja toivotaan, että vahvaa tukea myös naisten joukkueelle aletaan rakentaa heti tästä lipunmyynnin aloituksesta lähtien, Casagrande sanoo.

Naisten karsintapeleissä ei Suomessa ole nähty katsomossa yleisömassoja. Syksyllä nähdään, onko tämän kesän naisten MM-kisojen katsojabuumi venymässä naisten EM-karsintoihin.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Surkeista esityksistä odotettu seuraus – suomalaisessa futiksessa jälleen valmentajapotkut

Kommentoi Facebookissa