Huuhkajilla lupaavia tuloksia – ongelmat kuitenkin vahvasti esillä

Markku Kanervan valmennuksessa Suomen jalkapallomaajoukkue on saavuttanut ennennäkemätöntä menestystä

Markku Kanervan valmennuksessa Suomen jalkapallomaajoukkue on saavuttanut ennennäkemätöntä menestystä. (Kuva AOP)

Suomi päästi maaotteluviikon kolmessa ottelussaan kuusi maalia, mikä oli aivan liikaa. Vastustajat olivat toki kovia ja viisi tehtyä maalia oli selkeä merkki suomalaisten vahvuuksista.

JALKAPALLO Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat johti harjoituspeliä Sveitsiä vastaan 2-1, mutta hävisi 2-3. Joel Pohjanpalon maalit eivät riittäneet, kun yksilötaidoiltaan parempi Sveitsin joukkue toteutti toisella puoliajalla vahvuuksiaan nousten odotettuun voittoon.

Sveitsi ei ole koskaan pelannut arvokisojen finaaleissa, mutta tällä hetkellä maan A-maajoukkue on yksi Euroopan parhaista. Sveitsi on ollut mukana kaksissa edellisissä MM-kisoissa sekä edellisissä EM-kisoissa, joista kaikissa turnauksissa eteni alkulohkostaan jatkoon. Ei olisi yllättävää, jos Sveitsi etenisi ensi kesän EM-kisoissa neljännesvälieriä pidemmälle.

Kokeilujoukkueelle pelanneelle Suomelle Sveitsi-ottelu olikin mielenkiintoinen testi pelaajien tasosta Euroopan huippuryhmään verrattuna. Puutteet tulivat selvästi esille.

Keskuspuolustukseen tarvitaan yhä Paulus Arajuurta ja Joona Toiviota, jos Suomi haluaa menestyä. Varamiesten taso ei yksinkertaisesti riitä, vaikka toppari Robert Ivanov muutaman kerran väläytteli ja saattoi vahvistaa asemaansa EM-valintoja ajatellen.

Sveitsi kuitenkin rankaisi suomalaisia kolmesti. Suomen puolustuslinjan sveitsiläiset rikkoivat tehokkaasti.

Tauolla Suomi oli johtanut Sveitsi-ottelua 2-1. Suomen päävalmentaja Markku Kanerva korosti vastustajan laatua, mutta johtoaseman menetys otti häntä päähän.

– Kokonaisuutena ajatellen tämän päivän peliä, niin vastustaja oli kova. Totta kai harmittaa, että johtoasema menetettiin. Pelaajien kokonaissuoritus pitää katsoa tarkkaan. On tosi hankalaa analysoida yksittäistä pelaajaa yhtäkkiä. Vaatii kokonaisvaltaista analysointia, Kanerva sanoi.

Avauskokoonpanoon päässyt Joel Pohjanpalo teki Suomen molemmat maalit. Sveitsi-pelissä nähtiin, että Suomi kykeni luomaan vaaratilanteita ilman Teemu Pukkiakin. Juoksuvoimaa suomalaisilla riittää, kun vastustaja antaa mahdollisuuden vastahyökkäykseen.

– Jolle Pohjanpalo teki kaksi maalia. Totta kai se on kova suoritus, totesi Kanerva.

MM-karsintapeleissä Bosnia-Hertsegovinaa ja Ukrainaa vastaan Pohjanpalo aloitti vaihdossa. Kentälle päästyään hän oli niissä otteluissa erittäin hyvä. Samaan malliin hän jatkoi Sveitsi-ottelussa.

Union Berlinissä Bundesliigassa pelaava Pohjanpalo kertoi Sveitsi-ottelun jälkeen päässeensä maajoukkuepeleissä toteuttamaan vahvuuksiaan paremmin kuin seurajoukkueessaan. Siitä nähtiinkin merkkejä hyvissä tuloksissa hänen yhteispelissään Teemu Pukin kanssa ja Sveitsi-ottelussa Marcus Forssin kanssa.

Maalivahtipelikin on Suomella mallillaan. Italian Serie B:ssä pelaava Jesse Joronen on erittäin hyvä varamies Lukas Hradeckylle, joka maaliskuun maaotteluista jäi sivuun loukkaantumisen takia.

Kanervan mukaan Suomen pitää parantaa puolustuspeliään. Kolmessa ottelussa omiin meni kuusi maalia.

Suomi pelasi kaikissa kolmessa ottelussa kolmella keskuspuolustajalla viiden puolustajan linjalla. Kriittisessä palautteessa on ehdotettu neljän puolustajan linjaa, mutta Kanerva pitää kovia maita vastaan viiden puolustajan linjaa fiksumpana ratkaisuna.

– Fakta on, että kolmessa pelissä tehtiin viisi maalia. Se on hankalaa tän tason vastustajia vastaan, jotka ovat hyviä puolustamaan. Pitää kuitenkin löytää se balanssi. Miten puolustetaan ja miten haavoitetaan vastustajia. Meidän pitää puolustaa hyvin, että saadaan pallo, Kanerva sanoi.

Kanerva oli ilahtunut, että Suomi pystyi jokaisessa viikon ottelussaan nousemaan tappioasemasta.

– Kärsivällisyyteen olen tyytyväinen. Saatiin pidettyä muoto kasassa. Kaikissa peleissä oltiin alussa tappiolla. Tässä pelissä ja Bosnia-pelissä vastustaja pääsi tasoihin. Siinä on parannettavaa. Mutta joukkue pysyi kärsivällisenä ja pystyi kolmesti nousemaan tasoihin.

Kanervalla on positiivinen ongelma, kun ehdokkaiden määrä kesän EM-kisajoukkueeseen on kasvanut. Hän ei ryhtynyt arvioimaan, antoiko Sveitsi-ottelu vastauksia valintaprosessiin.

– Hektisessä tahdissa kun valmistaudutaan seuraavaan peliin, niin yksilöiden analysointi jää tulevien viikkojen hommaksi. Matkan varrella isossa kuvassa on vahvistunut. Toki haastajia tullut. Kyllä pohdittavaa jatkossa riittää.

Muutamilta kisamailta onkin tullut ehdotuksia, että EM-kisajoukkueisiin voisi valita 27 pelaajaa. Tätä perustellaan koronatilanteella, joka tuo kisoihin valmistauduttaessa lisähaasteita.

Kanerva kannattaa ehdotusta 27 pelaajan EM-joukkueista.

– Erinomaisesti sopisi. Jos ajatellaan, mikä koronatilanne on, kun kisat käynnistyy. Voi tulla erinäisiä ongelmia. Toivottavasti ei tietenkään tule. Mutta kannatan kyllä ajatusta (27 pelaajan joukkueista).

Suomen MM-karsintalohkossa nähtiin keskiviikkona yllätys, kun Kazakstan pakotti Ukrainan 1-1 -tasapeliin. Ranska puolestaan voitti Bosnia-Hertsegovinan 1-0.

– Kazakstan osoitti, ettei se mikään heittopussi ole. Kyllä tässä ristiin tullaan tosiaan pelaamaan. Mun mielestäni on turha seurata sarjataulukkoa, koska karsinta on vasta alussa, totesi Kanerva tilanteesta.

MM-karsinnat jatkuvat syksyllä. Sitä ennen Suomen haasteena ovat EM-kisat, joissa vastassa on alkulohkossa Tanska, Venäjä ja Belgia.

EM-kisoissa Suomi on paperilla lohkonsa selkeästi heikoin joukkue. Yksikin piste kolmesta ottelusta olisi jo hyvä tulos.

Puolustuspeli ja hyökkäysrakentelu tulevat olemaan Suomelle EM-kisoissa iso haaste. Nykyään Suomea kunnioitetaan ja varsinkin EM-turnauksessa Suomi varmasti scoutataan todella tarkkaan.

Vastustajat tulevat varmasti prässäämään korkealta Suomen heikkoudet tietäen. Vaarallisimmillaan Suomi on nopeissa hyökkäyksissä, joissa Teemu Pukki pääsee helposti tekemään tuhojaan. Glen Kamara on keskikentällä Suomen hyökkäysrakentelun moottori.

Tanska, Venäjä ja Belgia tulevat varmistamaan, että Suomen pelaajat pidetään mahdollisimman alhaalla, jotta Kamara ja Pukki eivät pääsisi hyödyntämään vaarallisuuttaan.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Joel Pohjanpalo teki kaksi maalia – Sveitsi voitti silti

Kommentoi Facebookissa