Huuhkajille raju opetus – Puola löi suomalaisia kuin vierasta sikaa

Puola lukeutuu Euroopan jalkapallon eliittiin

Puola lukeutuu Euroopan jalkapallon eliittiin. (Kuva AOP)

Puola murskasi Suomen jalkapallon harjoitusmaaottelussa maalein 5-1.

JALKAPALLO Puola voitti Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen Huuhkajat Gdanskissa keskiviikkona pelatussa harjoitusottelussa maalein 5-1. Puolan viimeistely oli kliinistä, mutta numerot kertoivat myös karua faktaa joukkueiden tasoeroista.

Suomi lähti otteluun kokeilumiehistöllä. Monta avauskokoonpanon miestä oli sivussa päävalmentaja Markku Kanervan testattua vaihtopelaajiaan eurooppalaista huippujoukkuetta vastaan.

Ottelua oli pelattu yhdeksän minuuttia, kun Kamil Grosicki maalasi Puolan 1-0 -johtoon. Siinä vaiheessa Suomi ei ollut päässyt hyökkäämään kertaakaan.

Samainen Grosicki teki ensimmäisellä puoliajalla vielä kaksi maalia. Maailmanluokan viimeistelijä osaa maalinteon, kun vastustaja antaa tilaa tarpeeksi.

Puola myös liikutteli palloa taitavasti. Suomen kokeilumiehistöllä ei ensimmäisellä puoliajalla sellaisen taidokkuuden keskellä oikein ollut jakoa.

Grosickin kolmas maali oli tosin seurausta Leo Väisäsen surkeasta mokasta. Purku epäonnistui täysin ja vapaasti paikalle juosseella Grosickilla oli helppo työ ampua pallo verkkoon.

Suomi pelasi ensimmäisellä puoliajalla 5-3-2 -taktiikalla, joka ei todellakaan toiminut. Suomi jäi liian alas, ja Puola oli liian taitava joukkue, jotta kolmen miehen keskikenttäryhmityksellä olisi voinut päästä tehokkaasti hyökkäyksiin.

Toiselle puoliajalle Kanerva teki useamman vaihdon ja samalla siirryttiin neljän miehen puolustuslinjaan. Suomi sai aikaan jo kunnollista hyökkäyspeliä, joskin siihen vaikutti sekin, ettei Puola enää prässännyt yhtä ankarasti.

Juttuvinkki: Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta

Kesken Suomen painostuksen Puola teki neljännen maalinsa. Krzysztof Piatek näytti, miten tehdään maali, kun vastustaja antaa liikaa tilaa. Vaihtomies Ilmari Niskanen kavensi 1-4:een upealla vasemman jalan laukauksellaan. A-maaottelumaali oli Niskaselle uran ensimmäinen.

Lopussa Arkadiusz Milik teki Puolalle vielä viidennen maalin. Taas kerran suomalaiset jättivät liikaa tilaa.

Päävalmentaja Kanerva kertoi hakeneensa kokeilukokoonpanollaan vastauksia, joita myös sai. Ottelussa tuli selväksi, ettei Suomella ole jakoa Euroopan huippujoukkuetta vastaan, jos pelataan viiden miehen puolustuslinjalla, kun parhaat pelaajat eivät ole tositoimissa. Tuskin olisi kakkosmiehistöllä jakoa muutenkaan.

Avauksessa olleet topparit Leo Väisänen, Juhani Ojala ja Daniel O’Shaughnessy eivät olleet Puolan tasoista joukkuetta vastaan riittävän taitavia. Keskikentällä Glen Kamara tuli tositoimiin vasta loppuvaiheessa. Hän loi heti vaaratilanteita, mutta toista hänen tasoistaan pelaajaa Suomella ei ole käytössä.

Joel Pohjanpalo oli hyökkäyksessä täysin pimennossa. Teemu Pukin juoksuja olisi tarvittu, jotta Pohjanpalosta olisi saatu irti enemmän.

Puolaltakin puuttui parhaita pelaajia. Bayern Münchenissä pelaava supertähti Robert Lewandowski istui täydet minuutit vaihtopenkillä.

Puola voi mennä ensi kesän EM-kisoissa pitkälle. Vuoden 2016 EM-kisoissa Puola eteni puolivälieriin, joissa tipahti tulevalle Euroopan mestarille Portugalille. Vuoden 2018 MM-kisojen osalta odotukset olivat Puolan joukkueen osalta korkealla, mutta yllättäen Puolan pelit päättyivätkin alkulohkoon.

Suomi-ottelussa nähtiin, miten laajalla pohjalla Puolan pelaajamateriaali on. Suomella materiaali on valitettavan kapea.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: ”Pukki-party” muisto menneisyydestä – Huuhkajat uudessa tilanteessa

Kommentoi Facebookissa