Huumepoliisin päällikkö todettiin huumeparoniksi – Jari Aarnion tuomio 10 vuotta

Vuonna 1999 huumepoliisin päälliköksi tullut Jari Aarnio valittiin Vuoden poliisiksi vuonna 1987, Poliisin ansioristin hän sai vuonna 1995.

Vuonna 1999 huumepoliisin päälliköksi tullut Jari Aarnio valittiin Vuoden poliisiksi vuonna 1987, Poliisin ansioristin hän sai vuonna 1995. (Kuva AOP)

Pitkä ja sirpaletiedoista koottu oikeuskäsittely jatkunee seuraavaksi hovioikeudessa.

RIKOS Helsingin käräjäoikeus antoi tänään päätöksensä viime vuosien yhdessä erikoisimmista oikeudenkäynnissä. Syyttäjän mukaan Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio olisi johtanut rikollisorganisaatiota, joka kuljetti Hollannista Suomeen ja myi 791 kilon edestä hasista vuosina 2011–2013.

Aarnio olisi syyttäjän mukaan salaperäinen Pasilan mies, johon viittasivat puhelinliikenteen perusteella kootut liikkumistiedot. Huumeoikeudenkäynnissä tuomioistuin joutui selvittämään myös Aarnion käteisvarojen alkuperää. Kaikkiaan käsiteltävänä oli noin 30 syytettä ja 12 muuta vastaajaa. Aarnio piti koko kuviota perättömänä.

Helsingin käräjäoikeus katsoi syytteet pääosin näytetyksi toteen ja tuomitsi Aarnion 10 vuoden ehdottomaan vankeuteen viidestä huumausainerikoksesta ja 17 muusta rikoksesta. Käräjäoikeus arvioi Aarnion olleen toiminnassa keskeinen henkilö. Aarnio oli rikosten tekoaikana toiminut korkeassa poliisin virassa ja ennen kiinni jäämistään 11.11.2013 pyrkinyt monin eri tavoin sotkemaan hasistynnyreiden maahantuonnin tutkintaa, sekä estämään osallisten henkilöiden paljastumisen.

Oikeuden mukaan Aarnio on käyttänyt häikäilemättömästi väärin virka-asemaansa Helsingin huumepoliisissa ja näin syyllistynyt virassaan lukuisiin törkeisiin ja lievempiin virkarikoksiin.

Syyskuussa Helsingin hovioikeus korotti Aarnion niin sanotussa Trevoc-jutussa saaman tuomion kolmeen vuoteen vankeutta. Tämä rangaistus sisältyy nyt annettuun 10 vuoden tuomioon.

Hovioikeus katsoi Aarniolla olleen salattu kaksoisrooli seurantalaitteita myyvässä Trevocissa ja laitteita ostaneessa Helsingin huumepoliisissa. Aarnio sai Trevoc-oikeudenkäynnissä hovioikeudelta myös tuomion törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä petoksesta sekä törkeästä lahjuksen ottamisesta. Jari Aarnio on hakenut valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta.

Vuonna 1999 huumepoliisin päälliköksi tullut Jari Aarnio valittiin Vuoden poliisiksi vuonna 1987, Poliisin ansioristin hän sai vuonna 1995.

Kommentoi Facebookissa