Hyundai laajentaa N-sporttimallistoaan – tulossa jopa Kona-crossoverin pohjalta tehty urheiluversio

Hyundain Kona-crossoverista löytyy jo myös sähköinen versio

Hyundain Kona-crossoverista löytyy jo myös sähköinen versio. (Kuva Hyundai)

N-sporttimalli nousi lähes yhdessä yössä kuumimpien hot hatchien joukkoon.

AUTOT Hyundailla on ollut hieman tylsien perusautojen valmistajan imago lähes koko olemassaolonsa ajan, mutta viime aikoina tämä on alkanut muuttua. Muutoksesta saadaan kiittää ennen kaikkea kompaktiluokan i30:n pohjalta kehitettyä N-sporttimallia, joka nousi lähes yhdessä yössä kuumimpien hot hatchien joukkoon.

I30 N:ää on kehuttu todella hauskaksi ajaa, ja siinä on myös riittävästi tehoa pahimpien kilpailijoiden perässä pysymiseen. Auton taustalta löytyy saksalaista osaamista, koska Hyundain N-osastoa luotsaa BMW:n M-divisioonassa kannuksensa hankkinut Albert Biermann. Asiakkaatkin ovat innostuneet autosta niin paljon, että esimerkiksi Saksassa yli 1400 asiakasta odottaa tällä hetkellä omaa i30 N:äänsä. Korealaisten täytyy siis saada hot hatchinsa tuotanto kunnon vauhtiin, mutta N-sporttibrändin varalle on myös jo laajentumissuunnitelmia.

Ensin Hyundai on tuomassa myyntiin astetta miedompia N Line -malleja, joissa ei ole yhtä paljon tehoa kuin aidoissa N-autoissa. Esimerkiksi i30 N Line lanseerataan markkinoille vielä tämän vuoden aikana. Siinä on perusautoja sporttisempi ulkonäkö, ja myös alustaan panostetaan kunnolla. Niinpä jousitus ja iskunvaimennus laitetaan uusiksi, ja myös ohjausta sekä vaihteistoa peukaloidaan vakiomalleja urheilullisempaan suuntaan.

Hyundain I30 N -mallia on kehuttu hauskaksi ajaa, ja siinä on myös riittävästi tehoa pahimpien kilpailijoiden perässä pysymiseen.
Hyundain I30 N -mallia on kehuttu hauskaksi ajaa, ja siinä on myös riittävästi tehoa pahimpien kilpailijoiden perässä pysymiseen. (Kuva Hyundai)

Aitojen N-mallien osalta vuorossa ovat seuraavaksi Veloster N ja i30 N Fastback. Niistä ensimmäinen on erikoisella oviratkaisulla varustettu kompaktiluokan coupé, jota myydään vain Korean kotimarkkinoilla ja USA:ssa. I30 N Fastbackista päästään sen sijaan nauttimaan myös vanhalla mantereella. Se on käytännössä sama auto kuin tavallinen i30 N, mutta tekniikka on verhottu sulavalinjaisempiin luiskaperäkuoriin.

Myös pikkuautoluokan i20:n N-versio olisi luonteva lisä valikoimaan, koska Hyundai kilpailee rallin MM-sarjassa i20:n pohjalta kehitetyllä kilpurilla. Auton elinkaari on kuitenkin jo niin pitkällä, että siitä on ehditty tuoda markkinoille facelift-mallikin. Täysin uutta i20:tä odotellaan myyntiin vuonna 2020, ja N-malli kehitetäänkin todennäköisesti vasta siitä.

Lisäksi Hyundai saattaa näyttää vihreää valoa uunituoreen Kona-crossoverin pohjalta tehdylle N-versiolle. Albert Biermann on jo antanut insinööriensä tehtäväksi kehittää autosta testimuuli, jonka pitäisi vakuuttaa korealaismerkin johto sportti-crossoverissa piilevästä potentiaalista. Tavallisen Konan tehokkaampien moottorien pariksi saa myös nelivedon, mutta N:ssä turvaudutaan pelkkään etuvetoon i30 N:n tavoin.

Myös moottori lainataan Hyundain hot hatchista. Kona N:ää vauhdittaa siis kaksilitrainen turbonelonen, josta irtoaa 250 hevosvoimaa i30 N:n tavoin. Tehokkaampi 271-heppainen versio on sen sijaan jäämässä i30 N Performance Packin yksinoikeudeksi. 250 hevosvoimaakin riittäisivät tekemään kunnon pesäeron muihin Koniin, koska malliston tehokkaimmassa versiossa on tällä hetkellä 175 heppaa.

Sporttisuutta alleviivataan myös ulkokuoren muutoksilla, joihin lukeutuvat mm. kattospoileri, takapuskurin diffuusori ja näkyvät pakoputkenpäät. Toivottavasti Hyundain johto saadaan pian vakuuttuneeksi Kona N:stä, jotta Biermannin porukka saa kääriä hihansa ja alkaa kehittää auton tuotantoversiota.

Lue myös: Hyundain iso katumaasturi siirtyy neljänteen sukupolveensa – ensimmäiset kuvat uudesta Santa Festä

Kommentoi Facebookissa