HIIHTO Norja juhli Planican MM-kisojen miesten 50 kilometrin hiihdossa kaksoisvoittoa. Kultaa voitti Pål Golberg ja hopeaa Johannes Kläbo. Ruotsin William Poromaa kiri pronssille.
Iivo Niskanen taisteli kärkijoukossa loppukiriin saakka. Hänellä ei lopussa ollut jakoa kuitenkaan kärkiviisikon haastamiseen ja Iivo saikin tyytyä kuudenteen tilaan. Hänen edellään maaliin tulivat mitalikolmikon lisäksi Ruotsin Calle Halfvarsson neljäntenä ja Norjan Martin Nyenget viidentenä.
Niskanen oli viestissä ollut vakuuttavassa iskussa ja hänen vahva kakkososuutensa käytännössä varmisti Suomelle hopean. Viestin perusteella Niskaselta oli lupa odottaa jopa 50 kilometrin kultamitalia, mutta loppukirivauhti ei lopulta riittänyt edes himmeämpään mitaliin.
Niskanen itse antoi ymmärtää YLE:n tv-haastattelussa, että kunto olisi mitaliin riittänyt. Hän ilmoitti taktiikan menneen pieleen. Hän luotti, että lyhyempikin loppurutistus olisi riittänyt, mutta näin ei ollutkaan.
Ristomatti Hakola oli maalissa 33:s todeten YLE:lle, ettei suomalainen sotilas keskeytä. Ville Ahonen ja Perttu Hyvärinen keskeyttivät. Hyvärinen järjesti ennen keskeytystään melkoisen shown käteltyään katsojia.
Suomalaishiihtäjät voittivat vuosi sitten järjestetyissä Pekingin olympialaisissa peräti kuusi mitalia. Nyt ainoaksi mitaliksi jäi miesten viestihopea, joka oli ensimmäinen arvokisamitali Suomelle miesten viestistä 14 vuoteen.
Suomen kärkikaarti selkeästi epäonnistui Planicassa. Pekingin olympialaisissa Kerttu Niskanen voitti kaksi henkilökohtaista mitalia ja Krista Pärmäkoski yhden. Iivo Niskanen voitti olympiakultaa ja pronssia henkilökohtaisilla matkoilla sekä hopaa parisprintissä Joni Mäen kanssa.
Nyt palattiin siihen arkeen, joka tuli tutuhkoksi 2015, 2019 ja 2021 MM-kisoista. Kun Iivo Niskanen, Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski eivät ole parhaimmillaan, ei Suomi arvokisahiihdoissa menesty.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa