Iivo Niskanen kultatunnelmistaan – ”Pikkuisen panta löystyy pään ympäriltä”

Iivo Niskasen olympialaisten kultamitalisaldo kasvoi Pekingissä suvereeniin tyyliin. (Kuva AOP)

Iivo Niskanen oli tähdännyt Pekingin olympialaisten 15 kilometrin hiihtoon kahdeksan vuoden ajan. Nyt Sotshin pettymys vaihtui Zhangjiakoussa olympiakultaan.

HIIHTO Iivo Niskanen hiihti ylivoimaiseen voittoon Pekingin olympialaisten 15 kilometrin kilpailussa. Niskaselle olympiakulta oli uran kolmas.

Aamulla herätessään Niskanen tiesi, että olisi juuri hänen päivänsä.

– Ei siinä. Tiesin, että kunnossa olen. Sain aamulla herätä terveenä. Olen antanut tälle projektille kaksi vuotta neljän seinän sisällä eläen ja tehnyt kaikkeni sen eteen, että voittaisin kultaa. Kyllä jonkinlaista painetta koin. Pitkästä aikaa oli sellaista, että piti hallita itselle se lataus, että pystyisi tekemään täydellisen suorituksen. Se onnistui.

– Kun aamulenkille lähdin, niin jalka tuntui tuoreelta. Kova skiathlon-kisa oli pari päivää vaatinut veronsa. Pikkuhiljaa olin taas palautuneessa tilassa. Täällä olen tiennyt, että olotila on riittävä, kultamitalisankari lisäsi.

Niskanen paljasti ladanneensa juuri tähän kilpailuun kahdeksan vuotta. Sotshissa 2014 hän hävisi pronssin todella täpärästi, kun 15 kilometriä olympialaisissa edellisen kerran hiihdettiin perinteisellä.

– Olin sen verran keskittynyt tähän kisaan sen kahdeksan vuotta sen jälkeen, minkä opetuksen sain Sotshissa. Sen jälkeen asioita on tehty huolellisesti ja tarkasti paljon. Olen erittäin tyytyväinen, että pystyin voittamaan tänään, hän sanoi.

Kahdeksassa vuodessa on tapahtunut paljon. Sotshissa Niskanen voitti olympiakultaa parisprintissä. Lahdessa 2017 hän voitti MM-kultaa 15 kilometrillä ja Pyeongchangissa 2018 olympiakultaa 50 kilometrillä.

– On tässä ollut paljon. Urheilijana ja ihmisenä olen kasvanut paljon, harjoiteltu on paljon ja olen myös voittanut paljon. Tänä vuonna tehtiin kokemusten perusteella täydellinen harjoittelu. Kausi on ollut huippu. Tiesin, että kun tänne tullaan tällaisille laduille ja pystyy olemaan huippukunnossa täällä, niin onhan se erittäin hyvä tilanne, Niskanen sanoi.

Niskanen korosti suksen olleen hyvä. Suomen menestys Pekingin olympiahiihdoissa Zhangjiakoussa perustuu myös huollon vahvaan panokseen.

– Älyttömän hyvä huoltotiimi on ollut koko kauden. Kaikki on pystyneet testaamaan suksia etukäteen.

Niskanen tiesi jo hyvissä ajoin voitostaan. Hän nautiskelikin lopussa.

– Oli tiedossa, että tasainen vauhdinjako pitää tehdä. Toisella lenkillä löinkin aika kovaa tohon nousupätkään paljon. Viimeinen neljännes, tiesin jo, että voitto tulee.

– Tänään ei jäänyt jossiteltavaa. Yksi parhaista kisoista totta kai on mulle. Ero oli riittävä. Puoli minuuttia, jonka sai tehtyä, niin oli kiva nautiskella loppumatka. Jopa tunteikkaita hetkiä oli viimeiset alamäet loppumatkalla. Tajusin, että pallo menee maaliin, hän jatkoi.

Niskanen ei yllättynyt, että hopeamies Aleksander Bolshunov ei pystynyt haastamaan häntä kunnolla.

– Vuoristonousuilla en ole perinteisellä pudonnut kenenkään perästä rullilla. Tiesin, että jos terveenä ollaan, on tilanne aika hyvissä. En mä tätä kovempaan paikkaan itseäni enää laita.

Niskanen korostaa matkan olleen pitkä. Nyt hän on toteuttanut sen suuren tavoitteensa, jonka Sotshissa itselleen aikoinaan asetti. Tunnetta onkin vaikea pukea sanoiksi.

– Kahdeksana vuotena olen kehittynyt henkisenä valmentajana. Se matka pitää kulkea, että voit ymmärtää sen. Sitä on vaikea kuvailla.

Huippu-urheilijan elämä on askeettista.

– Aivan äärettömän kurinalaista elämää on ollut. Pikkuisen panta löystyy pään ympäriltä. Pystyy olemaan aika helpottunut tällä hetkellä, Iivo päätti.

Teksti Otto Palojärvi, Zhangjiakou

Lue myös: Iivo Niskasen hurja hiihto toi olympiakultaa – ”Olen onnistunut rakentamaan elämäni parhaan kunnon”

Kommentoi Facebookissa