YHDISTETTY Yhdistetyn mies Ilkka Herola on Suomen merkittävimpiä mitalitoivoja reilun kahden viikon kuluttua alkavissa Oberstdorfin MM-kisoissa. Tällä kaudella Herola on saavuttanut maailmancupissa useamman palkintosijan.
Herolan suoritustaso mäessä heilahtelee kuitenkin pahasti. Sunnuntaina Klingenthalissa Herolan mahdollisuudet hyvään sijoitukseen menivät jälleen heikkoon mäkiosuuteen. Edellisviikonlopun kolmen palkintosijan putki oli kuin muisto menneisyydestä.
Herola kiri hiihto-osuudella minkä pystyi, mutta 17. tilaa parempaan se ei riittänyt.
– Ei ollut meikäläisen päivä tänään. On ollut mukavaa settiä viime aikoina, ei se kuitenkaan aina mene. Hiihto oli tietenkin ihan hyvä, mäessä ei vaan natsannut. Mennään eteenpäin, totesi Herola Hiihtoliiton tiedotteessa.
Eero Hirvonen oli tuloksissa 21:s. Hän oli pettynyt.
– Heikko viikonloppu, ei onnistunut mikään. Hyppääminen oli pettymys, vähän parempia treenejä sai tuossa välissä. Hiihtäminenkin jotenkin tosi vaikeaa. Ei mitään syytä pitäisi olla sille, että hiihtäminen on noin heikkoa, kommentoi Hirvonen.
Hirvosella on ollut mäessä huomattavasti enemmän ongelmia kuin Herolalla. Hän on kaukana vuoden 2018 olympiakisojen kunnostaan, joka toi Pyeongchangin kisoissa kuutostilat molemmista henkilökohtaisista kisoista.
Oberstdorfissa Hirvonen nähtäneen Herolan kanssa tositoimissa parikisassa. Klingenthalin kuntonsa perusteella Hirvosella on paljon petrattavaa, jos parivaljakko mielii mitaleille.
Juttuvinkki: Marja-Liisa Kirvesniemi oli ”someraivon” kohde jo kauan ennen someaikaa
Yhdistetyssä suomalaisten tilanne on joka tapauksessa paljon parempi kuin erikoismäenlaskussa. Oberstdorfissa toisen kierroksen paikka on suomalaisilta jo hyvä saavutus.
Sunnuntaina Klingenthalissa suomalaiset eivät yltäneet toiselle kierrokselle. Niko Kytösaho oli tuloksissa 40:s ja Antti Aalto 42:s.
– Ei mikään vahva päivä. Laskuasento tippuu ennen ponnistusta ja siitä ei saa hyvää likettä tehtyä. Täytyy tehdä suunnitelmaa tulevien päivien ja viikkojen suhteen harjoittelusta ja kilpailemisesta, pohti Aalto.
Naisten mäkihypyssä suomalaisista ylsivät viikonloppuna Hinzenbachissa toiselle kierrokselle sekä Julia Kykkänen että Jenny Rautionaho. Kaikissa viikonlopun kolmessa kilpailussa toisella kierroksella nähty Kykkänen oli sunnuntaina 27:s.
– Tänään oli hyvä päivä. Sai kaikilla kolmella hypyllä hypättyä tasaisesti ja oli vähän rennompaa. Uskaltaisin väittää, että oli paras kisa vähään aikaan, vaikkei tuloksissa ihan vielä näykään. Tuosta on hyvä mennä eteenpäin, pohdiskeli Kykkänen.
Suomalaiset ovat antaneet naisten mäkihypyssä maailman kärjelle tasoitusta jo tukirahojen muodossa. Päättäjät ovat olleet sitä mieltä, ettei apurahoja voida jakaa monopoliyhtiö Veikkauksen tuotoista niin paljoa, että Suomen naisten maajoukkueen hyppääjät voisivat keskittyä täysipäiväisesti mäkihyppyyn.
Naisten mäkihypyssä harrastajamäärät ovat maailmalla yhä vähäisiä. Suomalaisilla voisi olla realistisia mahdollisuuksia lajissa arvokisamitaleille, jos Veikkauksen tuloista heltiäisi 30 000 euroa enemmän tukea. Se on kuitenkin hyvin marginaalinen summa Veikkauksen noin miljardin euron vuosituotosta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Paha takaisku – Kerttu Niskanen sivuun MM-hiihdoista
Kommentoi Facebookissa