JÄÄKIEKKO KHL:n mahtiseura SKA Pietari taisteli sunnuntaina kotivoiton Jokereista. Pietarilaiset voittivat 3-2 oltuaan ensin 0-1 -tappioasemassa.
Markus Hännikäinen maalasi Jokerit avauserässä johtoon. Hän onnistui maalinteossa toisessa perättäisessä ottelussa.
Toisessa erässä Vasili Podkolzin tasoitti komealla laukauksellaan 1-1:een. Jokereilla oli sitä ennen ollut paikkoja toiseen maaliin, mutta sihti oli pielessä.
Kolmannessa erässä SKA meni 3-1 -karkumatkalle. Alex Grantin kavennusmaali tuli kolmanneksi viimeisellä minuutilla, mutta tasoitusta Jokerit ei saanut aikaiseksi.
– Kova peli, puolustettiin hyvin. Yritettiin pysyä ja elää koko ajan hetkessä, repiä irti kaikki, mitä löytyy. Onnistuimmekin siinä, mutta tehotonta oli. Vastustaja oli etenkin toisen maalin osalta aika onnekas. Vähän olisi tarvittu samanlaista onnea omissa maalintekopaikoissamme, Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi seuransa nettisivuilla.
Jokerit on KHL:n läntisen konferenssin sarjataulukossa viidennellä tilalla. Joukkueen pudotuspelipaikka on vielä varmistamatta, eikä tappioputkeen olisi enää varaa.
Pudotuspeliviivan alapuolella oleva Moskovan Spartak on Jokereita viisi pistettä perässä. Jokereilla on pelaamatta runkosarjasta kahdeksan ja Spartakilla kuusi ottelua.
Tiistaina Jokerit saa Helsingissä vieraakseen Severstal Tsherepovetsin. Ottelu pelataan Hartwall-areenalla tyhjille katsomoille, kuten kaikki runkosarjan viimeiset ottelut.
Pietarissa yleisöä päästetään halliin, vaikka Venäjän koronatilanne on synkkä. Katsojia SKA:n ja Jokereiden ottelussa oli sunnuntaina 6549.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jokerit otti pakkopisteet – vastassa oli Kiinan erikoinen evakkoryhmä
Kommentoi Facebookissa