HIIHTO Kerttu Niskanen vahvisti maanantaina todella ikävän uutisen. Häntä ei nähdä tositoimissa Obertsdorfissa 22. helmikuuta alkavissa hiihdon MM-kisoissa.
Niskasen kausi päättyi loukkaantumiseen lauantaina Falunissa hiihdetyssä maailmancupin 10 kilometrin kilpailussa. Niskanen oli kilpailussa paras suomalainen, mutta lähti kisan jälkeen heti lääkärintutkimuksiin.
Maanantaina Niskanen vahvisti Instagram-tilillään, että hänen pohjeluussaan on todettu murtuma.
– Huonoja uutisia Falunista. Lauantain kisassa jalkaan tuli kova kipu. Kisa-adrenaliinissa taistelin tuskaiset viimeiset kilometrit maaliin. Kisan jälkeen kipu on ollut todella kova ja syy Suomessa selvisi. Vasemman jalan pohjeluu on murtunut, Niskanen kirjoittaa.
Niskanen oli aloittanut kautensa vahvasti. Hän oli monessa kisassa Suomen joukkueen paras hiihtäjä.
– Olin hyvässä kunnossa enkä päässyt mittaamaan mihin tänä talvena olisin pystynyt. Nyt tuntuu käsittämättömän pahalta, Niskanen jatkaa.
Juttuvinkki: Marja-Liisa Kirvesniemi oli ”someraivon” kohde jo kauan ennen someaikaa
Niskasella on hyvien tulosten lisäksi riittänyt tällä kaudella vastoinkäymisiä. Hän joutui vetäytymään tammikuun alussa hiihdetyltä Tour de Skiltä vatsataudin takia.
Niskasen kauden äkillinen päätös on paha takaisku Suomen joukkueen mitalitoiveille. Mitali naisten viestistä näyttää nyt aika epätodennäköiseltä.
Niskanen, 32, keskittänee ajatuksensa jo tulevaan olympiatalveen. Vuoden kuluttua järjestetään Kiinassa talviolympialaiset. Pekingin kisojen olympiahiihdot järjestetään Hebein provinssissa Zhangjiakoussa.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Ilkka Herola ja Rene Rinnekangas nostattavat suomalaisten olympiaodotuksia
Kommentoi Facebookissa