ILMANSAASTEET Tammikuun lopulta alkaen TROPOMI-satelliitin havaitsemat typpidioksidipitoisuudet ovat olleet Kiinassa monin paikoin tyypillisiä arvoja selvästi matalampia. Syitä tähän ovat tammikuun lopulle osunut kiinalainen uusivuosi ja kansallinen lomakausi – sekä koronaviruksesta johtuvat matkustusrajoitukset.
Typpidioksidi on ilmansaaste, jonka lähteitä ovat muun muassa teollisuus, energiantuotanto ja liikenne. Lomakauden aikana useat tehtaat Kiinassa sulkevat toimintansa, mikä näkyy satelliitin havaitsemissa typpidioksidipitoisuuksissa.
Pitoisuuksissa näkyvät myös koronaviruksen vuoksi voimassa olevat matkustusrajoitukset ja niistä johtuva liikenteen väheneminen. Koronavirusepidemian keskipisteenä on ollut Hubein maakunta keskisessä Kiinassa, ja erityisesti sen pääkaupunki Wuhan. Viruksen leviämisen estämiseksi on tehty toimenpiteitä koko maakunnassa.
– Uuden vuoden alku ja matkustusrajoitukset näkyivät selvästi niin maanpinnalla tehdyissä mittauksissa kuin satelliittihavainnoissakin typpidioksidipitoisuuksien laskuna, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Anu-Maija Sundström.
– Pelkkien ilmanlaatumittausten perusteella on kuitenkin vaikea erottaa lomakauden ja matkustusrajoitusten vaikutusta toisistaan, Sundström huomauttaa.
Wuhaniin julistettiin karanteeni 23. tammikuuta alkaen, jolloin noin 11 miljoonan asukkaan kaupungin julkinen liikenne pysäytettiin – vain pari päivää ennen kiinalaista uuttavuotta. Kansallista lomaa jatkettiin tänä vuonna monilla paikkakunnilla virusepidemian vuoksi normaalia pidempään, aina helmikuulle asti.
Viimeisimmät ilmanlaatuhavainnot näyttävät, että typpidioksidipitoisuudet Wuhanissa ovat pysyneet edelleen normaalia alhaisemmalla tasolla. Lomakausi on päättynyt, mutta matkustusrajoitukset ovat koronaviruksen vuoksi edelleen voimassa.
Lue myös: Talven lomat lähestyvät – millainen riski on saada matkalla koronavirustartunta?
Kommentoi Facebookissa