Iloa moottoriurheilufaneille – rallicrossin MM-osakilpailu Suomeen

Rallicrossin MM-sarjaa ajetaan elokuussa 2020 Kouvolassa.

Rallicrossin MM-sarjaa ajetaan elokuussa 2020 Kouvolassa. (Kuva AOP)

Rallicrossin MM-sarjaa ajetaan Kouvolassa 29.-30. elokuuta. Sarja palaa Suomeen kuuden vuoden tauon jälkeen.

RALLICROSS Jyväskylän MM-ralli ja KymiRingin MotoGP-osakilpailut jäävät tänä vuonna ajamatta, mutta MM-tason moottoriurheilulta ei Suomessa jäädä paitsi. Keskiviikkona vahvistettiin, että Kouvolassa ajetaan rallicrossin MM-sarjan osakilpailu elokuun lopulla.

Koronapandemian takia moottoriurheilun kilpailukalentereita on jouduttu uusimaan perusteellisesti. Rallicrossin MM-kalenterin uudelleenjärjestelyiden ansiosta Suomi pääsi mukaan kilpailukalenteriin.

– Olemme iloisia, että saamme lisätä kilpailukalenteriimme Suomen osakilpailun. Idea tapahtumasta Suomessa syntyi vain muutama viikko sitten ja sen jälkeen kaikki tapahtui todella nopeasti. Tämä kuvastaa hyvin tapahtuman järjestäjän, MM-sarjan promoottori IMG:n, tiimien ja kilpailijoiden sekä FIA:n uudenlaista ajattelutapaa ja yhteistyötä, jonka avulla voidaan tunnistaa mahdollisuuksia ja reagoida nopeasti, IMG:n moottoriurheilutapahtumien johtaja Paul Bellamy kertoo tiedotteessa.

Juttuvinkki: Itsepäinen tallipomo tukki tien – Mika Salo olisi voinut taistella maailmanmestaruudesta

Rallicrossin MM-sarjaa ajettiin Suomessa viimeksi 2014. Silloinkin näyttämönä oli Kouvola.

– Onhan tämä valtavan hienoa, että suomalaiseen autourheiluosaamiseen luotetaan maailmalla ja saamme mahdollisuuden järjestää rallicrossin MM-osakilpailun Suomessa. Nopealla aikataululla ollaan pystytty rakentamaan paketti kasaan ja ammattimaisten tekijöiden sekä hyvien yhteistyökumppaneiden avulla pystymme mahdollistamaan kisan toteuttamisen, kertoo Kouvolan tapahtuman johtaja Sami Puumalainen.

Poikkeusolojen pitkittäessä Rallicrossin MM-kauden 2020 alkua, sisältää kilpailuformaatti kolmen ensimmäisen osakilpailun osalta kaksi erillistä kilpailua kahdessa päivässä päivään. Kouvolassa ajetaan kaksi täysin toisistaan erillistä kilpailua, joista molemmista jaetaan täydet MM-pisteet.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Rallin MM-sarjaa saatetaan ajaa tänä vuonna Virossa

 

Rallicrossin MM-sarjan kilpailukalenteri 2020

1. Ruotsi, Höljes, 22.-23.8. (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa)
2. Suomi, Kouvola, 29.-30.8. (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa)
3. Latvia, Riika, 19.-20.9. (kaksi kilpailua yhdessä tapahtumassa)
4. Belgia, Spa-Francorchamps 3.-4.10.
5. Portugali, Montalagre, 10.-11.10.
6. Espanja, Barcelona, 17.-18.10.
7. Arabiemiirikunnat, Abu Dhabi, 30.-31.10.
8. Saksa, Nürburgring, 12.-13.12.

Kommentoi Facebookissa