JALKAPALLO Tampereen FC Ilves on vahva ehdokas jalkapallon Suomen mestariksi. Ilves lujitti asemiaan sarjataulukon kärjessä voitettuaan lauantaina Espoossa FC Hongan 2-1.
Honka johti Juha Hakolan maalilla tauolla 1-0, mutta toisella puoliajalla Diogo Tomas tasoitti 1-1:een. Yliajalla Yusif pamautti Ilveksen voittomaalin saatuaan Hongan surkean purun haltuunsa.
– Yritimme olla aktiivisia ja aggressiivisia alussa, mutta niin vain Honka onnistui rokottamaan. Maalitilanne oli meille harvinainen, siinä puolustettiin löysästi, eikä vaivauduttu tekemään ylimääräistä viiden metrin täyttä juoksua. Avausmaalin merkitys oli musertava ja se harmitti todella paljon, kommentoi Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss seuransa verkkosivuilla.
Toisella puoliajalla Wissin tekemät muutokset purivat.
– Jouduimme muuttamaan prässiä ja tekemään hirveän määrän töitä tällaisessa säässä. Toinen jakso oli kuitenkin erinomainen meiltä. Olimme pallollisina hyviä ja voitimme tarpeeksi kaksinkamppailuja. Saimme pallonhallintaa myös itselle. Laadukkaat pallot Hongan boksiin oli se osa-alue, jota pitikin painostaa. Hieno nousu, Wiss kiitteli.
Ilves johtaa sarjaa nyt viiden pisteen erolla FC Interiin, KuPSiin, Honkaan ja HJK:hon. Kaksi ottelua Ilvestä enemmän pelannut HJK jatkoi lauantaina kompurointiaan jäätyään Helsingissä sarjajumbo VPS:n kanssa 1-1 -tasapeliin.
Alain Ebwelle maalasi VPS:n ensimmäisen puoliajan lopulla johtoon rankkarista. HJK pelastui sentään täydelliseltä häpeältä. Erfan Zeneli antoi 54. minuutilla hyvän kulmapotkun, josta Tim Väyrynen puski pallon verkkoon.
HJK:lla on pelaamatta runkosarjassa enää neljä ottelua. On yhä mahdollista, että joukkue putoaisi ylemmästä loppusarjasta, jonne etenee runkosarjan kuusi parasta.
VPS on pelannut runkosarjassa 17 ottelua, eikä ole voittanut niistä yhtään. Tasapelejä vaasalaisryhmällä on yhdeksän.
HJK:n heikko menestys vaikuttanee kiinnostukseenkin. Helsingin Töölössä katsojia oli vain 3002, mikä on HJK:lla kauden heikoin yleisömäärä. Espoon Tapiolassa katsojia oli 2807. Se on Hongan kauden toiseksi suurin yleisömäärä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Unelma Kuopion futissensaatiosta elää – äveriäs puolalaisjoukkue laitettiin jo koville
Kommentoi Facebookissa