JALKAPALLO Italia voitti jalkapallon EM-kisojen alkulohkossaan kaikki kolme otteluaan, eikä päästänyt maaliakaan. Kolmannessa ottelussaan Italia voitti Walesin 1-0, vaikka edellisen ottelun avauskokoonpanosta vaihtui peräti kahdeksan pelaajaa.
Italian päävalmentaja Roberto Mancini oli ilahtunut ”kakkosmiehistönsä” esityksestä.
– Pelaajamme ovat tottuneet tällaiseen hyökkäävään jalkapalloon, koska olemme työstäneet sellaista aina. Se on heillä selkäytimessä, Mancini sanoi.
Mancinin mukaan Italia olisi voinut takoa taululle suuremmatkin voittolukemat. Hän antoi kuitenkin tunnustusta Walesille.
– Teimme kahdeksan vaihtoa joukkueeseen. Meillä oli paikkoja useampaankin maaliin, mutta ei ollut helppoa. Wales puolusti hyvin. Kun oli yhdeksän pelaajaa kymmentä vastaan, olivat he hyvin tiiviitä. Oli vaikeaa löytää tilaa.
Moni Italian pelaaja antoi vahvoja näyttöjä Wales-ottelussa. Mancinin mukaan se on vain positiivinen asia, vaikka valinnoissa on haastetta. Valinta Manuel Locatellin ja Marco Verrattin välillä on tietysti haastavaa, kun kyseessä on kaksi todella kovan luokan pelaajaa.
– On hyvä, että he ovat molemmat saatavilla, eikä toinen heistä ole esimerkiksi loukkaantunut. Kun pitää tehdä valinta joukkueeseen, on hyviä vaihtoehtoja tarjolla, Mancini sanoi.
Mancinilta kysyttiin myös, mitä pitäisi parantaa. Hän totesi, että sellaista on vaikea sanoa, kun pelejä voitetaan hyvillä esityksillä.
– Jos pelaajat jatkavat tällaisia esityksiä, en voi pyytää enempää. Olen todella vaikuttunut.
Wales juhli tappiotakin
Wales päätti alkulohkourakkansa EM-jalkapallossa 0-1 -tappioon Italialle sunnuntaina Roomassa. Tappio ei kuitenkaan harmittanut Walesin leiriä, koska silläkin joukkue varmisti jatkopaikkansa.
Ilo jatkopaikasta oli Walesissa niin suuri, että paikallinen toimittaja onnitteli Walesin päävalmentajaa Rob Pagea voitosta ennen kuin tajusi asettaneensa sanansa väärin.
– Tuntuu kuin voitolta, kun saavutimme lohkon kakkospaikan. Tiesimme, että tulisi vaikea peli ja niin tulikin. Oli vieläkin vaikeampaa, kun jouduimme alivoimalle. Pelaajille iso kiitos hienosta esityksestä, kommentoi Page.
Samaan aikaan Bakussa pelatussa ottelussa Sveitsi voitti Turkin 3-1. Mutta Sveitsi jäi lohkossa Walesin taakse heikomman maalieronsa takia.
Wales pelaa neljännesvälieräottelunsa lauantaina Amsterdamissa. Vastaan tulee Venäjä, Tanska, Belgia tai Suomi.
Euroopan Jalkapalloliiton UEFA:n kuningasideana oli järjestää kisat 11 eri kaupungissa eri puolilla Eurooppaa. Matkustaminen ympäri Eurooppaa on raskasta.
– Ei ole helppoa, koska menimme ensin Bakuun ja sitten Italiaan. Ja sitten menemme Amsterdamiin. Logistisesti tämä on aikamoinen painajainen matkustella ympäri Eurooppaa Covid-tilanteen keskellä. Taustatiimi tekee hyvää työtä vaikeissa olosuhteissa, totesi Page.
Sveitsi saa yhä jännittää
Sveitsi voitti Turkin 3-1, mutta ei vielä varmistanut jatkopaikkaansa. Viiden lohkon pelit ovat vielä kesken ja neljä parasta lohkokolmosta jatkaa.
Sveitsin päävalmentaja Vladimir Petkovic korosti, että Sveitsi on kärsinyt pitkistä matkoista pelipaikkojen välillä sekä aikaeroista. Onhan joukkue pelannut kahdesti Bakussa ja siinä välissä Roomassa. Näiden paikkakuntien aikaero on kaksi tuntia.
– Joukkue antoi kaikkensa ja voitti pelin. Kaikkien ongelmien jälkeen. Olemme neljä kertaa vaihtaneet aikavyöhykettä kahdella tunnilla. Oli vaikeaa vaihtaa loogista rytmiä, Petkovic sanoi.
Petkovicia harmittivat kahden aiemman pelin tulokset. Wales-ottelu päättyi 1-1 ja Italialta tuli Sveitsille selkäsauna.
– Dominoimme Walesia 70 minuuttia, mutta jäimme tasapeliin. Italia oli meitä vastaan todella hyvä, hän sanoi.
Seuraavaksi Sveitsi joutuu jännittämään.
– Nyt emme voi tehdä mitään pariin päivään. Mutta olen optimistinen, että pääsemme seuraavalle kierrokselle, Petkovic sanoi tilanteesta.
Turkki oli hämmästyttävän heikko
Turkki floppasi EM-kisoissa pahasti. Se hävisi Italialle maalein 0-3, Walesille 0-2 ja viimeisessä ottelussaan Sveitsille 1-3.
Turkin esitykset jokaisessa pelissä olivat ponnettomia. Se oli iso yllätys. Pidettiinhän Turkkia mustana hevosena.
– Täytyy sanoa, että olen hyvin pettynyt. Meillä oli vahva joukkue ja ajattelimme, että menisimme tästä lohkosta jatkoon. Tämä oli täysin päinvastainen tulos, kuin odotimme, kommentoi Turkin päävalmentaja Senol Günes.
Günesiltä kysyttiin, aikooko hän erota tehtävistään. Vastaukseksi tuli sekavaa sanahelinää.
– En ajattele eroavani tehtävistäni. Olen vastuullinen tästä tuloksesta. Mutta sinä voit kommentoida sitä, eroanko, hän vastasi.
Günes, 69, on Turkissa yhä kansallissankari valmennettuaan Turkin 2002 MM-pronssille. Nyt lienee kuitenkin todennäköistä, että hän väistyy päävalmentajan paikalta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Huuhkajat belgialaiseen mankeliin – ”Suomen jalkapallohistorian isoin ottelu edessä”
Kommentoi Facebookissa