Italia voitti legendaarisena päivänä – Englannin valmentaja otti vastuun valinnoistaan

Italia voitti 2021 jalkapallon Euroopan mestaruuden (Kuva UEFA)

Italia voitti 2021 jalkapallon Euroopan mestaruuden. (Kuva UEFA)

Italia voitti 11. heinäkuuta MM-kultaa 1982 ja EM-kultaa 2021. Englannin viimeisin arvokisakultavoitto on yhä vuodelta 1966.

JALKAPALLO Italia voitti historiansa toisen jalkapallon Euroopan mestaruutensa voitettuaan finaaliottelussa Englannin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Jatkoajan jälkeen tilanne oli ollut 1-1.

Italia nousi toisella puoliajalla tasoihin ja hallitsi pelistä suurimman osan. Ratkaisua oli haettava kuitenkin pitkän kaavan kautta.

– Olen iloinen, koska joukkue pelasi hyvin ja ansaitsi voiton. Alku oli vaikea, mutta saimme otteen ja hallitsimme peliä. Olisimme ansainneet voiton jo ennen rankkarikisaa, mutta voitimme lopulta. Olemme antaneet Italialle upean kuukauden ja olemme todella iloisia, kommentoi Italian päävalmentaja Roberto Mancini.

Italian maalivahti Gianluigi Donnarumma torjui rankkarikisassa kahdesti. Englannin kolmas epäonnistunut veto meni tolppaan.

– Tiesin, että hän tulisi torjumaan muutaman rankkarin, koska hän on maailman parhaita maalivahteja. Olemme onnekkaita, että meillä on Donnarumman kaltainen maalivahti joukkueessamme, hehkutti Mancini.

Mancini vuodatti ottelun jälkeen kyyneleitä.

– Ilon kyyneleitä tulee, kun on saavuttanut jotain uskomatonta ja näkee pelaajien ja fanien juhlivan. Kolmen vuoden kova työ toi tulosta. Olemme pystyneet pitämään tämän joukkuehengen elossa. Tämä pysyy pelaajien ympärillä ikuisena siteenä, hän kommentoi asiaa.

Mancini itse ei voittanut pelaajana Italian paidassa mestaruutta. Hän sai pelaajana kokea suuren ottelun tappion tuskan, kun Italia 1990 MM-välierässä hävisi rankkarikisassa Argentiinalle.

– Olin mukana EM-kisoissa 1988 ja MM-kisoissa 1990. Valitettavasti 1990 emme voittaneet kultaa kotikisoissamme, vaikka olimme paras joukkue siellä. Silloin hävisimme rankkareilla, Mancini totesi menneistä.

Hän otti esille myös katkeran hetkensä Wembleyltä 29 vuoden takaa. Silloin Mancinin edustama Sampdoria hävisi Wembleyllä pelatussa Euroopan Cupin, nykyisen Mestareiden liigan finaalissa FC Barcelonalle.

– Olimme täällä 30 vuotta sitten yhdessä ja silloin sattui, kun hävisimme Euroopan Cupin finaalin Barcelonalle. Haluan omistaa tämän voiton myös Sampdorian silloiselle seurapomolle Paolo Mantovanille kunnioittaakseni hänen muistoaan, Mancini sanoi.

Italian media otti esille myös viime vuoden lopulla menehtyneen Paolo Rossin, joka maaleillaan auttoi Italian 1982 maailmanmestaruuteen. Rossin urotekoja rinnastettiin vuoden 2021 EM-kultajoukkueen urotekoihin jo silläkin perusteella, että kultaa Italia voitti 11. heinäkuuta sekä 1982 että 2021.

– Paolo Rossi teki jotain uskomatonta ja on sydämissämme. Olin itse silloin vielä nuori, enkä mahtunut lopulliseen MM-joukkueeseen. Emme vielä oikein tiedosta, mitä olemme saavuttaneet. Italialle tämä merkitsee paljon vaikeiden aikojen jälkeen. Haluan omistaa tämän mestaruuden kaikille italialaisille, Mancini sanoi.

Englannin käsittämättömän pitkä kuiva kausi jatkuu yhä

Englannin 55 vuoden odotus jalkapallomestaruudesta ei päättynytkään sunnuntaina Wembleyllä. Englannin leirissä tunnelma oli katkera. Lähellä oli, mutta sitähän ei lasketa.

– Pelaajat antoivat kaikkensa koko turnauksensa. He voivat olla ylpeitä. Tarjosivat koko maalle upeita iltoja. Valitettavasti pääsimme näin lähelle ja tuntuu todella pahalta hävitä. Vaikea pukea tätä sanoiksi, kommentoi Englannin joukkueen päävalmentaja Gareth Southgate.

Kolme Englannin nuorta rankkarilaukojaa, Marcus Rashford, Jadon Sancho sekä Bukayo Saka epäonnistuivat. Southgate korosti ottavansa vastuun.

– Kukaan ei häviä yksin. Häviämme joukkueena. Vetäjät valitsin minä. Olemme harjoitelleet rankkareita. Valitsin parhaat vetäjät. Pojille on sydäntä särkevää, mutta se oli minun virheeni valmentajana, Southgate sanoi.

EM-turnaus päättyi 19-vuotiaan Sakan epäonnistumiseen. Sosiaalisen median törkyosasto täyttyi rasistisista viesteistä häntä, Rashfordia ja Sanchoa kohtaan.

Southgate korosti nuorukaisen saavan kaiken tuen.

– Hän on superpoika. Hän on suosittu poika joukkueessa. Hänestä tulee tähti. Tuemme häntä ja hän tulee saamaan rakkautta ulkopuolelta.

Southgate on jo saanut lokaa niskoilleen siitä, että valitsi rankkarikisaan nuoria vetäjiä, jotka eivät kestäneetkään kovia paineita.

– Piti vaihtaa kaksi rankkarivetäjää pois kentältä ottelun aikana. Päätös rankkarikisan vetäjistä perustui siihen, miten he ovat pärjänneet rankkareissa joukkueessaan ja meillä harjoituksissa, Southgate perusteli valintojaan.

Ottelun jälkeen Southgate kannusti pelaajiaan.

– Pelaajat olivat tietysti hiljaisia. Kiitin heitä heidän panoksestaan ja sanoin, että voitamme ja häviämme yhdessä. He voivat olla ylpeitä aikaansaannoksistaan ja poistua päät pystyssä, hän kertoi viestistään.

Loppuottelusta jäi toki jossiteltavaa, mitä Englanti olisi voinut tehdä paremmin.

– Pelaajani tekivät historiaa tässä turnauksessa. Pelasivat finaalissakin mahtavan ensimmäisen puoliajan. Lopussa emme saaneet pidettyä palloa riittävästi ja se toi enemmän painetta. Siinä pitää olla parempi. Mutta nyt ei ole sen analysoinnin aika, Southgate totesi asiasta.

Southgate painotti myös, ettei mitään hävettävää ole, vaikka parannettavaa toki olisi ollut. Englanti ei koskaan aiemmin ollut selviytynyt EM-kisojen finaaliin ja MM-kisoissakin Englanti on edellisen kerran ollut finaalissa 1966.

– Rakensimme vahvan yhteishengen Venäjällä MM-kisoissa. Tässä turnauksessa se jatkui. Nyt koko maassa tuntuu varmasti tyhjältä. Mutta pääsimme finaaliin, mitä ei ole tapahtunut maassa aikoihin, hän päätti.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Kauan se kesti – Lionel Messi voitti viimeinkin kultaa

Kommentoi Facebookissa