JALKAPALLO Argentiina on palannut jalkapallon Etelä-Amerikan mestariksi todella pitkän tauon jälkeen voitettuaan Copa American finaalissa Rio de Janeirossa Brasilian maalein 1-0. Edellisen kerran Argentiina oli voittanut Copa American, Etelä-Amerkan mestaruusturnauksen 1993.
Samalla päättyi supertähti Lionel Messin tuska. Mestaruus oli Messille arvokisojen ensimmäinen Argentiinan paidassa, jos olympiavoittoa ei lasketa.
Messi ehti aiemmin osallistua Copa Americaan viisi kertaa. Kolmesti hän oli ollut häviämässä Copa American finaalia.
Argentiinan ja Messin emotionaaliseen voittoon päättyneen ottelun ainoaksi jäänyt maali nähtiin 22. minuutilla. Rodrigo De Paulin pitkä syöttö tavoitti Angel Di Marian, joka nosti pallon hallitusti maalivahti Edersonin yli.
Argentiinan sankarin viittaa soviteltiin sen jälkeen maalivahti Emi Martinezin harteille. Martinez torjui ensin Richarlisonin kovan laukauksen ja masensi Brasilian lopullisesti 87. minuutilla, jolloin Gabriel Barbosan laukaus kilpistyi Argentiinan veskariin.
Argentiinan päävalmentaja Lionel Scaloni paljasti, että Messi pelasi ottelussa loukkaantuneena.
– Jos tietäisit, kuinka hän pelasi Copa American finaalissa, niin rakastaisit häntä vielä enemmän, Scaloni hehkutti Messiä lehdistötilaisuudessa julkituomatta tämän vamman laatua.
Scaloni tähdensi, että Messi ei olisi jäänyt finaalista mistään hinnasta sivuun.
– Et voi koskaan voittaa tällaista peliä ilman häntä, vaikka hän ei olisikaan täydessä kunnossa. Puhumme kaikkien aikojen jalkapalloilijasta. Kaikki tiesivät, kuinka tärkeää hänelle oli voittaa titteli maajoukkueen kanssa. Hän ei heittänyt pyyhettä kehään ja hän onnistui. Olen ikuisesti kiitollinen Messille ja hänen joukkuekavereilleen, Scaloni jatkoi tunteet pinnassa.
Messiä on luonnollisesti verrattu toiseen Argentiinan kansallissankariin Diego Maradonaan, mutta hän ei ole päässyt Maradonan veroiseksi kansallisomaisuuden asemassa olevaksi legendaksi. Syynä tietysti on, ettei Messi ollut voittanut Argentiinan paidassa kultaa, kuten Maradona ikimuistoisena kesänä 1986.
MM-kisoissa Messi on ollut mukana neljästi. Vuonna 2006, kun Messi oli MM-kisoissa mukana ensimmäistä kertaa, taipui Argentiina Berliinissä puolivälieräottelussa rangaistuspotkukilpailussa Saksaa vastaan pelin oltua jatkoajan jälkeen numeroissa 1-1.
Etelä-Afrikan MM-kisoissa 2010 Diego Maradonan valmentama ja Messin tähdittämä Argentiina hävisi Saksalle jälleen puolivälieräottelussa, Kapkaupungissa pelatun ottelun tappionumerot olivat tylyt 0-4. Kritiikki lankesi ansaitusti Maradonan niskoille, joka maailmanluokan pelaajillaan hakkasi Saksaa vastaan päätään seinään.
Vuonna 2014 Argentiina ja Messi pääsivät MM-finaaliin saakka. Rio de Janeirossa pelattu ottelu päättyi Saksan 1-0 -voittoon Mario Götzen tehtyä voittomaalin jatkoajalla.
Monessa maassa MM-hopeaa pidettäisiin loistavana saavutuksena, mutta Maradonan ja 1978 MM-sankarin Mario Kempesin supervuosiin takertuneessa Argentiinassa oltiin raivoissaan. Messiä haukuttiin suorastaan petturiksi, kun finaalia ei pystytty voittamaan.
Venäjällä 2018 pelatuissa MM-kisoissa Argentiina ei menestynyt. Se voitti neljästä ottelustaan vain yhden ja tipahti jatkosta neljännesvälierässä hävittyään Kazanissa pelatussa ottelussa tulevalle maailmanmestarille Ranskalle maalein 3-4.
Kolme vuotta sitten arveltiin, ettei Messi tulisi koskaan voittamaan MM-kultaa, mutta ehkä sellaiset puheet olivatkin turhan aikaisia. Copa Americassa Messi todisti, että sinnikäs yritys palkitaan päästyään suutelemaan pyttyä viimein kuudennella yrittämällään.
Vuonna 2022 MM-turnaus pelataan marras-joulukuussa Qatarissa. Messi varmasti jatkaa uraansa ainakin niihin kisoihin saakka.
Messin Copa America -hehkutusten keskellä unohtuu tietysti vuoden 2008 olympiakulta. Messi oli siis mukana Pekingin kisoissa 2008, kun Argentiina voitti jalkapallon olympiakultaa.
Jalkapallon olympiaturnauksissa parhaat pelaajat eivät ole mukana, mutta Messi on useampaan kertaan todennut toteuttaneensa yhden suurista unelmistaan päästyään mukaan olympiakisoihin. Hän itse rinnastaa olympiavoiton uransa suuriin saavutuksiinsa.
Teksti Otto Palojärvi ja Kari Aho
Lue myös: Päättyykö Englannin 55 vuoden kirous? – Italia-tilastot eivät ole lupaavia
Kommentoi Facebookissa