JÄÄKIEKKO Alle 20-vuotiaiden miesten MM-jääkiekkoturnaus pelataan toisella yrittämällä erikoisena ajankohtana. Turnaus järjestetään Edmontonissa 9.-20. elokuuta.
Viime joulukuussa MM-turnaus keskeytettiin koronapandemian takia alkusarjavaiheessa, kun kisajärjestäjät toimivat kuplan suhteen löperösti ja joukkueissa todettiin useampia tartuntoja. Nyt turnaus pyritään pelaamaan kokonaan ja koronatilanne on Albertan provinssissa parempi, joten edellytyksiä on.
Suomi lähtee MM-kisoihin Nuoria Leijonia viimeiset kaksi kautta luotsanneen päävalmentaja Antti Pennasen johdolla.
– Meillä on paljon hyviä pelaajia, joista valita. Vaakakupissa painoivat mm. roolit, ylivoima- ja alivoimaosaaminen ja kätisyydet, Pennanen kommentoi Jääkiekkoliiton tiedotteessa.
– Luotimme valinnoissa vahvasti historiaan ja yhteisiin kokemuksiin. Siihen joukkueeseen, joka vuodenvaihteessa oli koolla, on tehty vain vähän muutoksia, Pennanen jatkaa.
Suomen joukkueen valinnoissa ei ole yllätyksiä. Joukkueen suurimmat tähdet ovat NHL:n tämän kesän ykkösvaraukset Joakim Kemell ja Brad Lambert.
Suomi on valmistautunut MM-kisoihin Vierumäellä, jossa paikalla oli kaksi joukkueellista pelaajia. Suomen lisäksi Vierumäellä olivat paikalla myös Sveitsin ja Tshekin alle 20-vuotiaat.
– Pelaajat saivat leiriltä tärkeitä kokemuksia ja pelasimme pari peliä, kaikkinensa olemme pystyneet suunnitelmien mukaan etenemään kohti kisoja huippuolosuhteissa. Tästä on hyvä lähteä Edmontoniin, päävalmentaja Pennanen sanoi.
Suomen joukkue kokoontuu Helsinkiin sunnuntaina 31. heinäkuuta. Lento Kanadaan lähtee 1. elokuuta.
Suomi pelaa Edmontonissa samassa alkulohkossa Latvian, Tshekin, Slovakian ja Kanadan kanssa. Toisessa lohkossa pelaavat Sveitsi, USA, Ruotsi, Saksa ja Itävalta. Molemmista lohkoista neljä parasta etenee puolivälieriin.
Venäjä ei turnauksessa pelaa. Maa on suljettu Valko-Venäjän kanssa kaikista kansainvälisistä IIHF:n alaisista jääkiekkotapahtumista Ukrainan sodan takia.
Teksti Otto Palojärvi
Kommentoi Facebookissa