MERIPELASTUS Kylmän ja tuulisen syyssään myötä huviveneliikenne on lähes päättynyt ja veneet alkavat olla pääosin telakoituina. Pakkasten myötä sisälahtiin on alkanut muodostua jo ohutta jääpeitettä, riitettä.
Muutamia innokkaita pilkkijöitä on jo jäillä havaittu. Suomenlahden merivartiosto haluaa muistuttaa heikon jään vaaroista ja kehottaa ihmisiä vielä pysymään poissa meren jäiltä. Jos jäille on kuitenkin mentävä, on syytä muistaa huolellinen varautuminen.
Suomenlahden merivartiostossa oli viime viikolla yhteensä viisi meripelastustapahtumaa, joissa yhdessäkään ei sattunut henkilövahinkoja. Merellä suoritettiin kuluneen viikon aikana rajatarkastus yhdelle huvialukselle.
Meripelastustapahtuma, jossa oli edellytykset merkittävimpiinkin vahinkoihin, tapahtui Mussalon sataman edustalla Kotkassa, jossa rahtialus sai pohjakosketuksen. Aluksen keula oli törmännyt maihin, vain keulabulbin osuessa rantamatalaan, joten vuotoja ei tullut.
Haverista ei näin ollen päässyt aiheutumaan henkilö- tai ympäristövahinkoja.
Lue myös: Meripelastusharjoitus merialueella – skenaariossa kaksi alusta törmäsi ja syttyi palamaan
Kommentoi Facebookissa