URHEILU Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori ilmoitti torstaina tiedotustilaisuudessa, ettei eroa tehtävistään. Vapaavuori ilmoitti kokevansa, ettei hänen luottamustaan olisi suoraan kyseenalaistettu.
Tiedotustilaisuus liittyi Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtajan paikalta viime maanantaina eronneen Mika Lehtimäen skandaalitapaukseen. Lehtimäki myönsi lähetelleensä öisiä viestejä naispuolisille henkilöille.
YLE uutisoi Lehtimäen eroilmoituksen jälkeen, ettei Lehtimäen tapauksessa kyse ollut pelkästään tekstiviesteistä, vaan kyse olisi ollut fyysisestä kajoamisestakin. Lehtimäen toiminta olisi YLE:n lähteen mukaan jatkunut vuosia ja Lehtimäen suhtautuminen kohteeseensa olisi muuttunut vähätteleväksi, jos hän ei ollut saanut vastakaikua.
Lehtimäki kiisti väitteet keskiviikkona asianajajansa välityksellä. Hän myöntää vain öiset viestit.
Vapaavuoren tapauksessa kiusallista on, että Lehtimäki sai maaliskuun alussa jatkosopimuksen. Lehtimäelle oli annettu viime syksynä varoitus, mutta hänen haluttiin jatkavan huippu-urheilupomona, vaikka Olympiakomitea korostaa nollatoleranssia kaikkeen häirintään liittyen.
Tiedotustilaisuudessa Vapaavuori pyyteli useamman kerran anteeksi. Hän myönsi Lehtimäen jatkosopimuksen virhearvioksi. Vapaavuori myös kiisti valehtelun.
Tiedotustilaisuuden lööppiarvona oli, että toinenkin härintätapaus on tutkinnassa. Vapaavuori vahvisti asian.
Vapaavuoren paine ei tule kuitenkaan hellittämään. Opetus ja kulttuuriministeriö vaatii Olympiakomitealta selvitystä. Vapaavuoren mukaan selvitys tehdään asianmukaisesti määräajassa.
Vapaavuori jatkaa siis Olympiakomitean puheenjohtajana, vaikka hänen uskottavuutensa on romahtanut. Torstain selityksistä huolimatta tapauksesta on yhä kuva, että Lehtimäkeä haluttiin suojella. Vapaavuori on puheenjohtajana tästä vastuussa.
Vapaavuori ei helpolla luovuta. Hän unelmoi tasavallan presidentin virasta. Olympiakomitean puheenjohtajana hän kuvitteli saavansa kampanjaansa kivaa julkisuutta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Lisäpaljastuksia Mika Lehtimäestä – Jan Vapaavuoren asema horjuu
Kommentoi Facebookissa