Jari Litmasta arvostellaan todella rajusti – kiistää saaneensa Qatarista rahaa

Jari Litmanen on Sami Hyypiän ohella Suomen merkittävin jalkapallolegenda.

Jari Litmanen on Sami Hyypiän ohella Suomen merkittävin jalkapallolegenda. (Kuva AOP)

Jari Litmanen kehui Qatarissa järjestettäviä jalkapallon MM-kisoja. Hän kiistää saaneensa kehuistaan rahaa.

JALKAPALLO Suomalaiset yleisurheilijat eivät ole Qatarissa loistaneet, joten uutisointi MM-kisoista on keskittynyt tapahtuman irvokkaiden asioiden, kuten yleisökadon, ihmisoikeuksien ja kammottavissa oloissa järjestettyjen maratonien sekä kävelykisojen arvosteluun. Kritiikki on monessa tapauksessa aivan aiheellista.

Kansainvälinen Yleisurheiluliitto IAAF on ahneuksissaan mokannut pahasti myönnettyään kisat Qatarille. Miljoonilla paikataan IAAF:n alijäämäistä budjettia, mutta lokamyrskyllä saattaa olla pahempia talousvaikutuksia kuin IAAF uskaltaa kuvitellakaan.

Kansainvälinen Jalkapalloliitto FIFA järjestää MM-kisansa Qatarissa 2022. Tapahtuman mielekkyys on todellakin kyseenalaistettu, eikä vähiten siksi, että stadioneita on rakennettu Qatariin orjatyövoimalla epäinhimillisissä oloissa monen rakennustyöläisen saatua rakennustöissä surmansa.

Jalkapallolegenda Jari Litmanen rohkeni kuitenkin kehua Qatarin MM-kisaprojektia. Kisajärjestäjien nettisivuilla hän suorastaan ylistää sitä.

– Kompakti turnaus on iso etu kaikille joukkueille, sillä ne voivat majoittua yhdessä paikassa. Joukkueet voivat käyttää samaa harjoituskeskusta ja pysyä lähellä stadioneita. Pelaajat ja valmentajat voivat keskittyä vain peliin, Litmanen hehkuttaa.

Litmanen mainostaa Qataria hyväksi paikaksi faneillekin. ”Kuninkaan” mukaan kukaan ei tule pettymään kisoihin.

Litmasen kommentointi on tietysti aiheuttanut some-myrskyn ja häntä arvostellaan kovin sanoin.

Twitter-parodiatilillä ”Suomen Pöllöliitto” Litmasta pilkataan seuraavasti:

”Vuoden ihmisoikeustaistelijaksi on valittu yksimielisesti Jari Litmanen. Palkinnoksi suoraselkäisestä toiminnastaan Litmanen vastaanotti nepalilaisesta selkänahasta valmistetut nappulakengät. Juhlallisuudet Qatarissa jatkuvat.”

Litmanen julkaisi maanantaina tiedotteen, jossa kiistää saaneensa Qatar-kehuistaan rahaa. Hän vetoaa sananvapauteen ja korostaa kehuneensa vain jalkapalloon liittyneitä asioita.

Tässä Litmasen tiedote:

”Olin yksityismatkalla ja lomalla Qatarissa vaimoni kanssa viime viikolla. Matkan järjesti suomalainen yritys, jonka pyynnöstä lähdimme matkalle. Emme osallistuneet yhtä cocktail-tilaisuutta lukuun ottamatta yrityksen viralliseen matkaohjelmaan, vaan meillä oli oma ohjelmamme.”

”Koska jalkapallo kiinnostaa minua ymmärrettävistä syistä, halusin nimenomaan itse tutustua matkani aikana MM-kisavalmisteluihin, stadioneihin, sekä samalla tavata entisen pelikaverini, Qatarissa juuri valmennusuran aloittaneen Xavin, jonka vetämät harjoitukset myös seurasin. Tähän kaikkeen tarjoutui mahdollisuus.”

”Haluan korostaa, että tämä kaikki jalkapalloon liittynyt kanssakäyminen tapahtui täysin omasta toiveesta ja vapaasta tahdosta. Qatarin valtio tai mikään muu qatarilainen organisaatio tai yhtiö ei ole tästä maksanut mitään. Toimin täysin oman mielenkiintoni mukaan, kuten lukuisissa muissakin paikoissa ja maissa, joissa olen vieraillut.”

”Se, mitä julkisuuteen jalkapalloon liittyvistä asioista sanoin, perustuu vain ja ainoastaan siihen informaation, jonka itse paikan päällä sain ja jonka itse omin silmin näin. Mielipiteet ovat omiani, eivät kenenkään sanelemia. Ymmärtääkseni sananvapauteen kuuluu edelleen se, että saa olla jotain mieltä. Itse olen edelleen sitä mieltä, että HUOM jalkapallo-olosuhteet – kuten fasiliteetit (hotellit, stadionit) ja etäisyydet – ovat loistavassa kunnossa ajatellen 2022 pelattavaa jalkapallon MM-lopputurnausta. Otan vain ja ainoastaan kantaa pelaajien ja joukkueen, urheilullisesta, näkökulmasta.”

”Mihinkään muuhun en ottanut Qatarissa tekemässäni haastattelussa tai muutenkaan kantaa, suuntaan tai toiseen. Enkä tee sitä nytkään.”

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Dohan karmeat olosuhteet järkyttävät – Alisa Vainio tuupertui yömaratonin päätteeksi vessaan

Kommentoi Facebookissa