Järki voitti rallissakin – Meksikon rallin voittaja kritisoi koko kisan järjestämistä

Meksikon MM-ralli keskeytettiin.

Meksikon MM-ralli keskeytettiin. (Kuva AOP)

Meksikon ralli keskeytettiin lauantain jälkeen. Kisan voittaja Sebastien Ogier ilmoitti, ettei koko kilpailua olisi pitänyt ajaa.

RALLI Kun muualla maailmassa urheilutapahtumia peruttiin, jatkettiin Meksikon MM-rallia lauantaihin saakka. Meksikossa koronavirustartuntojen määrä tuplaantui vuorokaudessa, mutta vielä lauantaina aamulla kilpailun aikatauluihin ei oltu tehty muutoksia ja yleisökin pääsi huoltoalueelle.

Lauantaina puoliltapäivin tuli ilmoitus, ettei sunnuntain erikoiskokeita ajeta. Koronaviruksen aiheuttamien matkustusrajoitusten takia ralliväki sai armoa ja päästettiin matkustamaan kotiin, kun siihen vielä oli mahdollisuus. Rajojahan laitetaan kiinni ympäri maailman.

Meksikon MM-rallin voitti Toyotan Sebastien Ogier. Voitto oli ranskalaiselle jo kuudes Meksikossa, mutta ensimmäinen Toyotan ratissa.

Ogier ilmoitti Twitter-tilillään, ettei kilpailua olisi pitänyt edes ajaa. Hän painotti, että ihmisten turvallisuus olisi pitänyt laittaa etusijalle ja tarkoitti tietenkin koronavirusuhkaa.

Viime kaudella Toyotalla kilpaillut hallitseva maailmanmestari Ott Tänak ajoi Hyundaillaan toiseksi. Teemu Suninen oli parhaana suomalaisena kolmas.

Kolmossijakin maistui kuitenkin Sunisesta makealta vaikean alkukauden jälkeen. Eroa rallin voittaneeseen Ogieriin kertyi 37,9 sekuntia.

– Kyllähän tämä hyvältä tuntuu. Tämä oli kaiken kaikkiaan paluu sille tasolle, jolla olen halunnut ajaa. Alkukauden jälkeen tämä tulos tuli tärkeään paikkaan, Suninen ilmoitti tiedotteessa.

Kyseessä oli Sunisen kolmas palkintokorokesijoitus rallin MM-sarjassa. Portugalissa 2018 hän oli ajanut kolmanneksi ja Sardiniassa 2019 toiseksi.

– Oikeastaan tämä oli enemmän kuin odotin tästä rallista. Meillä oli tasainen tahti ja pysyimme pois ongelmista. Lopussa meiltä hajosi yksi jarru, ja se sinetöi taistelun meidän osaltamme. Mutta tuskin olisimme pystyneet pitämään Ottia (Tänak) takana siitäkään huolimatta, Suninen sanoi.

Elfyn Evans ajoi Toyotallaan neljänneksi ja Kalle Rovanperä täydensi Toyotan hyvää pistepottia viitostilallaan.

Rovanperä hävisi Ogierille kaksi minuuttia ja 20 sekuntia. On kuitenkin muistettava, että hän ajaa WRC-kuljettajana ensimmäistä kauttaan. Kaikki sijoitukset viiden parhaan joukossa ovat Rovanperän vähäistä kokemusta ajatellessa erinomaisia tuloksia.

– Olen aika tyytyväinen kokonaisuuteen. Ei tämä ollut paras viikonloppu, meillä oli epäonneakin, mutta oli mukava nähdä, että kun painoimme, niin vauhti oli hyvää. Ei ole helppoa pitää hyvää vauhtia täällä ensimmäisellä kerralla, joten voin olla tyytyväinen, Rovanperä kommentoi Toyotan tiedotteessa.

Esapekka Lapin urakka päättyi jo perjantaina. Hänen Fordinsa syttyi palamaan.

Ogier nousi voittonsa myötä MM-sarjaan kärkeen kerättyään kolmesta kisasta 62 pistettä. Evans putosi pistetaulukossa toiseksi, mutta ero Toyota-tallikaveri Ogieriin on vain kahdeksan pistettä.

Tänak jatkaa kolmantena ja Rovanperä on 40 pisteellään neljäntenä. Meksikossa keskeyttänyt Hyundain Thierry Neuville seuraa viidentenä.

Ralliväki ehtii Meksikosta kotiin ennen kuin maa sulkee rajansa. Siitä ei olekaan tietoa, milloin MM-sarja jatkuu. Huhtikuussa ohjelmassa ollut Argentiinan ralli on peruttu.

Seuraava kisa olisi ohjelmassa Portugalissa 21.-24. toukokuuta. Euroopassa rajusti leviävän koronavirusepidemian takia Portugalin rallin järjestäminen tuona ajankohtana on luonnollisesti epävarmaa.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Formulakauden avauspäivän saldo – kolme kisaa peruttiin

Kommentoi Facebookissa