JÄÄKIEKKO Jesse Puljujärvi onnistui NHL:ssä perjantaina jälleen maalinteossa, kun hänen seuransa Edmonton Oilers voitti Albertan provinssin kuumassa paikallistaistossa Calgary Flamesin 2-1. Puljujärvi on tehnyt viimeisessä seitsemässä ottelussa viisi maalia
Puljujärvi, 22, pelasi NHL:ssä aiemmin 2016-2019, mutta ei oikein tahtonut päästä NHL-kiekon saloihin kunnolla sisälle. Hän palasi Oulun Kärppiin kaudelle 2019-2020 ja aloitti myös tämän kauden Kärpissä. Suomessa aikaansaatu kehitys puhuu Edmontonissa nyt puolestaan.
TSN:n NHL-asiantuntija Mike Johnson näkee, että Puljujärven kehityksen taustalla on yksi iso tekijä.
– Kyse on vain kypsyydestä. Hän meni Eurooppaan löytämään itsensä ja pelinsä, Johnson toteaa.
Puljujärvi ei tämän kauden ensimmäisissä otteluissa vielä nakuttanut paljoakaan pisteitä, mutta Johnsonin mielestä suomalaisen kehitys näkyi heti näissäkin otteluissa.
– Jo siinä vaiheessa, kun hän ei tehnyt maaleja, näkyi hänessä itseluottamusta. Se otti aikansa, mutta sinä vaiheessa, kun hän alkoi tehdä maaleja ja pääsi Connor McDavidin ketjuun, alkoi hänestä näkyä ne kyvyt, joita Oilers oli etsinyt. Iso, hyvin luisteleva ja laukova hyökkäävä laituri, joka pystyy pelaamaan kahdessa kärkiketjussa.
Juttuvinkki: Historian paras Leijona-joukkue ei voittanut kultaa – Ruotsi romutti unelman
Johnsonin mielestä muutos Puljujärven tasossa on hyvin selkeä.
– Hän on täysin eri pelaaja kuin hän oli lähtiessään Eurooppaan vain sen vuoksi, että otti aikansa, että hän kypsyi.
Puljujärvi on tällä kaudella pelannut nyt 18 NHL-ottelua. Hänen tehopisteensä ovat 5+3=8. Suomalaisten NHL-pistepörssissä Puljujärvi on seitsemäntenä.
Suomalaisten pistepörssin ykkösenä jatkaa Aleksander Barkov, jonka edustama Florida Panthers jatkoi hienosti alkanutta NHL-kauttaan murskaamalla perjantaina Detroit Red Wingsin peräti 7–2. Barkov keräsi pisteet 1+2.
Barkov kruunasi iltansa tarjoamalla näyttävän esityön Anthony Duclairin 7-2-osumaan.
– Tuttuun tyyliin naurettavan hyvä syöttö Barkovilta, hehkutti NHL-toimittaja Jameson Olive.
Myös Panthersin Juho Lammikko onnistui myös maalinteossa. Suomalaisista maalin makuun pääsi myös Red Wingsin Valtteri Filppula.
Carolina Hurricanes voitti Chicago Blackhawksin 5-3. Carolinan Teuvo Teräväinen syötti kaksi maalia.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kultaleijonat säkenöivät NHL:ssä – ensimmäinen nollapeli ja ensimmäinen maali
Kommentoi Facebookissa