Jihadistinen toiminta lisääntyi Suomessa – pääosin värväyksen ja rahoittamisen kaltaista tukitoimintaa

Suomesta konfliktialueelle on matkustanut parikymmentä täysi-ikäistä naista ja noin 30 lasta, lapsia on syntynyt myös lisää.

Suomesta konfliktialueelle on matkustanut parikymmentä täysi-ikäistä naista ja noin 30 lasta, lapsia on syntynyt myös lisää. (Kuvituskuva AOP)

Konfliktialueilta on palannut parikymmentä henkilöä ja yhtä monta vierastaistelijaa on saanut surmansa.

JIHADISMI Jihadistisessa toiminnassa mukana olleiden määrä lisääntyi merkittävästi Suomessa 2010-luvulla. Suurin osa toiminnasta on kuitenkin edelleen varsin pienimuotoista ja väkivallatonta värväyksen ja rahoittamisen kaltaista tukitoimintaa. Myös Suomeen liittyvä jihadistinen verkkoviestintä lisääntyi tällä vuosikymmenellä.

Helsingin yliopisto on sisäministeriön toimeksiannosta tehnyt kaksi tutkimusta, jotka käsittelevät näitä aiheita.

– Jihadistisesta liikehdinnästä puhutaan nykyisin paljon, mutta siitä on Suomen osalta ollut tähän asti hyvin vähän tutkimustietoa. Tutkimusprojektien tavoitteena on ollut muodostaa yleiskuva jihadistisen toiminnan muodoista Suomessa, sanoo yliopistonlehtori Leena Malkki.

Suurin yksittäinen jihadistisen liikehdinnän kehittymiseen vaikuttanut tekijä on ollut Syyrian ja Irakin konflikti sekä Isisin niin sanottu kalifaattiprojekti, joka on mobilisoinut uusia aktivisteja sekä yhdistänyt eri taustoista tulevia kannattajia ja aktivisteja. Syyrian ja Irakin konfliktin sekä Isisin inspiroima kasvuvaihe vaikuttaa nyt olevan pääosin ohi.

Syyrian ja Irakin konfliktin aikana suojelupoliisi tunnisti yli 80 konfliktialueelle matkustanutta henkilöä, mutta todellinen lukumäärä oli todennäköisesti suurempi. Suomeen on palannut takaisin parikymmentä henkilöä ja konfliktin aikana on saanut surmansa arviolta 20 vierastaistelijaa.

Jihadistinen verkkoviestintä on siirtynyt suljetuille ja salatuille alustoille

Valtaosa jihadistisessa toiminnassa mukana olevista on edelleen miehiä. Naisten lisääntyneestä kiinnostuksesta ja osallistumisesta jihadistiseen liikehdintään on kuitenkin viitteitä myös Suomessa. Selvimmin tämä on havaittavissa Syyriaan ja Irakiin lähteneiden kohdalla. Suomesta konfliktialueelle on matkustanut parikymmentä täysi-ikäistä naista ja noin 30 lasta.

Ainoa Suomessa tapahtunut jihadistinen isku on Turun puukotusisku elokuussa 2017. Iskun tekijällä ei tiettävästi ollut juurikaan yhteyksiä jihadistisesta toiminnasta kiinnostuneiden verkostoihin Suomessa. Julkisesti ei ole tiedossa vakavasti otettavia iskuyrityksiä tai iskusuunnitelmia. Tiedossa on useita tapauksia, joissa iskuilla on uhkailtu verkossa, mutta nämä ovat osoittautuneet perättömiksi.

Turvapaikanhakijoiden saapuminen Suomeen vuosina 2015⎼2016 on lisännyt sellaisten henkilöiden määrää, joilla on yhteyksiä jihadistiseen toimintaan. Myös Suomeen liittyvää jihadistista verkkoviestintää oli vuosikymmenen puolivälissä enemmän kuin koskaan aiemmin. Suomalaisia esiintyi Isisin aineistoissa, ja Suomessa asuneet henkilöt tuottivat ja levittivät jihadistista aineistoa myös suomeksi.

Avoimen jihadistisen verkkoviestinnän määrä on vähentynyt merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana, kun teknologiayritykset ovat alkaneet aktiivisesti poistaa väkivaltaan kehottavaa tai sitä ylistävää verkkoaineistoa. Avoimen verkkoviestinnän vaikeuduttua jihadistinen verkkoviestintä on siirtynyt suljetuille ja salatuille kanaville.

Lue myös: Supo: Terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on noin 370 – ”Yhä suurempi osa osallistunut aseelliseen konfliktiin”

Kommentoi Facebookissa