SÄHKÖAUTOT Lähes neljäsosa taloyhtiöistä kaavailee sähköautojen latausjärjestelmiä, kertoo Kiinteistöliiton tuore korjausrakentamisbarometri. Latauspisteitä suunnittelevat yhtä lailla rivitaloyhtiöt kuin kerrostaloyhtiötkin. Aikeet latauspisteiden toteuttamiseen ovat edelleen yleistyneet viime syksystä.
Asiaa tiedusteltiin ensimmäisen kerran korjausrakentamisbarometrissa syksyllä 2017, jolloin 19 prosenttia vastaajista arveli toteuttavansa lataushankkeen seuraavan viisivuotisjakson kuluessa. Tämän vuoden aikana latauspisteitä aikoo toteuttaa kerrostaloyhtiöistä kolme prosenttia ja rivitaloyhtiöistä alle kaksi prosenttia.
Kiinteistöliiton kaksi kertaa vuodessa toteuttamaan korjausrakentamisbarometriin vastanneista taloyhtiöistä joka toisella on kuluvana vuonna korjaushankkeen jokin vaihe menossa taloyhtiössään. Miltei joka viidennellä vastaajalla on tänä keväänä korjauksia käynnissä. Osuus oli hieman vuoden 2018 kevättä korkeampi.
– Tulevan vuoden ennakointi on aina ennen kuluvan kevään yhtiökokouksia sumun peitossa. Tässä vaiheessa taloyhtiöiden hallitukset eivät näytä odottavan kasvua vuodelle 2020, mutta näkymät kirkastunevat tulevan syksyn ja talven aikana, arvioi Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.
Vuonna 2019 korjataan kerrostaloissa eritoten putkistoja ja piharakenteita sekä ulkovaipan osia. Rivitaloyhtiöillä piharakenteet ja ulkovaippaan kohdistuvat korjaukset ovat tänä vuonna yleisimpiä. Seuraavien viiden vuoden aikana taloyhtiöt suunnittelevat korjaavansa yleisimmin piharakenteita, rakennusten ulkovaippoja sekä kerrostaloyhtiöissä myös putkistoja.
Suomen Kiinteistöliiton ja Suomen Kiinteistölehden korjausrakentamisbarometrissa on vuodesta 2009 selvitetty asunto-osakeyhtiöiden korjausrakentamisen ja hyvän kiinteistönpitotavan toteutumista. Keväällä 2019 korjausrakentamisbarometri tavoitti 2570 vastaajaa. Kysely toteutettiin nettikyselynä 26.3.–10.4.2019.
Lue myös: Suomalaisten halu hankkia sähkö-, kaasu- tai hybridiauto on kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa
Kommentoi Facebookissa