Jokereilla hurja 13 ottelun putki – ”En halua spekuloida millään sarjataulukoilla”

Jokerit tuulettaa maalia.

Jokerit tuulettaa maalia. (Kuva Mikko Taipale/ Jokerit)

Jokerit voitti Moskovassa Spartakin jatkoajalla 3-2. Jokerit on kerännyt pisteitä jo 13 perättäisestä ottelusta.

JÄÄKIEKKO Jokerit voitti Moskovassa keskiviikkona pelatussa KHL-ottelussa paikallisen Spartakin jatkoajalla 3-2. Sami Lepistö vastasi voittomaalista.

Jokerit aloitti vaisusti, mutta paransi peliään toisessa erässä. Voittomaali oli tarjolla jo varsinaisella peliajalla.

– Spartak puolustaa ja kyttää vastaiskuja äärimmäisen hyvin. Sillä tavalla he ovat vaarallinen joukkue ja pärjänneet tähän asti ja pärjäävät varmasti myös jatkossa. Kaksi kertaa peräkkäin olemme heidät nyt voittaneet eli vähän olemme oppineet pelaamaan heitä vastaan, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki seuransa tiedotteessa.

Marjamäki piti voittoa ansaittuna.

– Tuon verran olimme parempia tänään. Kaikki tilastot puolsivat sitä, että ansaitsimme kaksi pistettä.

Jokerit on napannut pisteitä jo 13 perättäisestä ottelusta. Pisteittä joukkue jäi viimeksi 29. marraskuuta hävittyään kotiottelussaan silloin Sibir Novosibirskille 1-4.

Jokerit on saalistanut 44 pelissä 61 pistettä. Läntisessä konferenssissa Jokerit on neljäntenä.

Jokereiden edellä lännessä ovat Dynamo Moskova (47 ottelua / 62 pistettä), SKA Pietari (46/63) ja TsSKA Moskova (45/67). Dynamo ja SKA pelaavat Jokereiden kanssa samassa Bobrov-divisioonassa ja divisioonavoittohan takaisin pudotuspeleihin kotiedun kahdelle ensimmäiselle kierrokselle.

Runkosarjassa Jokereilla on jäljellä vielä 18 ottelua. Marjamäki ei halua mennä asioiden edelle.

– En halua spekuloida millään sarjataulukoilla. Muut saavat spekuloida, hän totesi painokkaasti.

Jokerit jatkaa Moskovasta Tallinnaan. Siellä joukkue pelaa kaksi ”kotiottelua” Severstal Tsherepovetsia vastaan perjantaina ja lauantaina. Perjantain ottelu alkaa kello 18.30 ja lauantain ottelu 15.00.

– Hyvällä fiiliksellä on kiva nyt lähteä Tallinnaa kohti. Toivottavasti sinne löytää tiensä myös paljon faneja, sillä hieno 24-tuntinen on edessä. Haluamme jatkaa hyvää virettä, päävalmentaja viestitti.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Jokerit murjoo vastustajiaan kunnolla – ensin 6-0 ja sitten 7-0

Kommentoi Facebookissa