JÄÄKIEKKO Jokerit taipui perjantaina Tyynenmeren rannalla Vladivostokissa pelatussa ottelussa paikalliselle Admiralille rankkarikisan jälkeen 2-3. Tasaisessa pelissä ratkaisijana kunnostautui Slovakian maajoukkuemies Martin Bakos, joka teki kaksi maalia varsinaisella peliajalla ja kaksi rankkarikisassa.
– Pelattiin paljon paremmin kuin keskiviikkona. Puolet pelistä oltiin todella hyviä, mutta kahden miehen alivoimalla toisen erän lopussa vastustaja sai pari paikkaa. Kolmas erä oli hyvin tasainen ja jatkoajalla molemmilla oli omat paikkansa, Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki summasi seuransa tiedotteessa.
Ottelu olisi ollut Jokereilla voitettavissa.
– Kyllä meidän tehokkaampia pitää olla ja erikoistilanteissa jäätiin lukemaan miinus kaksi, hän totesi.
Vladivostokissa pelattiin NHL-kokoisessa kapeassa kaukalossa. Vastaavankokoisessa kaukalossa Jokerit pelaa myös sunnuntaina Habarovskissa.
– Onnistuttiin ihan hyvin niissä asioissa, joita haettiin, ja pelattiin ihan ehjä peli pienessä kaukalossa. Tietysti Habarovskissa pelataan kaksi tuntia aikaisemmin, kun peli alkaa jo yhdeksältä aamulla. Valmistautumiseen pitää pistää kaikki paukut, Marjamäki ennakoi.
Kokoonpano on sunnuntain osalta vielä epäselvä.
– Katsotaan pelaajatilannetta, saadaanko vielä tuoretta voimaa mukaan. Siellä on kuitenkin kavereita, jotka eivät ole vielä tällä reissulla pelanneet. Analysoidaan rauhassa tilanne, päävalmentaja viittasi Mika Niemeen ja Eemeli Räsäseen.
Jokerit jää yöksi Vladivostokiin ja lentää vasta lauantaina Habarovskiin. Illalla tai paikallista aikaa varhain aamulla ohjelmassa on katsoa jalkapallon EM-karsintojen ratkaisuottelua Suomi-Liechtenstein.
– Ehdottomasti katsotaan ja pidetään Huuhkajille peukkuja, Marjamäki lupasi.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Jokerit voitti Kiinassa – Mestiksestä KHL:ään harpannut lupaus juhlisti synttäreitään
Kommentoi Facebookissa