Jokerit murskaavana tyhjällä areenalla – amerikkalaishyökkääjä liekeissä

Jokerit juhlii maalia.

Jokerit juhlii maalia. (Kuva Mikko Taipale/ Jokerit)

Jokerit murskasi Moskovan Dynamon 6-1. Amerikkalaishyökkääjä Brian O’Neill merkkautti tehopisteet 1+3.

JÄÄKIEKKO Jokerit joutui pelaamaan tiistain kotiottelunsa Moskovan Dynamoa vastaan tyhjille katsomoille. Koronarajoitusten takia jääkiekko-otteluita ei pelata pääkaupunkiseudulla yleisölle ainakaan kolmeen viikkoon.

Kotiyleisönsä kannustusta Jokerit ei voittoon näyttänyt kuitenkaan tarvitsevan. Dynamo sai selkäänsä maalein 1-6.

Ottelu oli käytännössä ohi jo toisessa erässä, jonka jälkeen Jokerit johti 4-0. Yhdysvaltoja 2018 olympiakisoissa Pyeongchangissa edustanut Brian O’Neill takoi ensimmäisen kahden erän aikana tehopisteet 1+3.

– Brian on ollut tosi tärkeä tälle organisaatiolle jo monta vuotta. Tuntuu, että hän on ottanut koko ajan steppejä eteenpäin pelaamisessa ja ennen kaikkea johtajuudessa. Hän vaatii todella paljon ympärillä olevilta pelaajilta ja kopissa voivat pelaajat saada häneltä huutia, jos ei olla pelattu niin kuin on sovittu, kommentoi Jokereiden päävalmentaja Lauri Marjamäki seuransa verkkosivuilla.

O’Neill sai samalla Jokereissa 200 runkosarjantehopistettä täyteen. Vain yhdeksän pelaajaa oli yltänyt seurassa vastaavaan.

Juttuvinkki: Leijonat oli pilata vuosisadan jääkiekkoihmeen – ”Jos nyt häviätte noille suomalaisille…”

Marjamäki oli joukkueensa esityksestä vaikuttunut.

– Jokerit oli tänään todella hyvä. Tämä oli yksi parhaista suorituksistamme heti alusta lähtien. Olimme erinomaisia erikoistilanteissa ja varmaan lukematkin sen kertovat, hän kehui.

Jokerit on KHL:n läntisessä konferenssissa kahdeksantena. Kärkijoukkue TsSKA Moskova on 18 pistettä edellä, mutta se on myös pelannut kahdeksan ottelua Jokereita enemmän.

Jokerit pelaa seuraavaksi kolmen ottelun vieraskiertueen. Vastaan tulevat Torpedo Nizhni Novgorod, Vitjaz Podolsk sekä SKA Pietari.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: NHL starttaa – SM-liigan poikkeukselliseen kauteen luvassa yllätyksiä

Kommentoi Facebookissa